Matkapäiväkirja, Kroatia - 29.5.2015 Gliss, Solana ja Kastela Novi

Tästä päivästä tuli ihan puhdas palauttelupäivä nähtävyyksien ihmettelyn merkeissä. Aloitimme päivän Glissin linnan ihmettelyllä. Nerokkaaseen paikkaan rakennettu linna jota ei ihan helposti pystynt ohittamaan huomaamatta. Linnan ihmettelyn jälkeen siirryimme katsomaan roomalaisten vanhaa kaupunkia, Solanaa, joka oli toiminut Dalmatian alueen pääkaupunkina ammoisina aikoina. Raunioilla lämpötila rupesi olemaan jo sitä luokkaa, että varjo alkoi tuntumaan ylellisyydeltä. Kivien katselun jälkeen ajatuksena oli lähteä Splitin vieressä sijaitsevaan Trogirin kaupunkiin syömään myöhäistä lounasta. Epäonneksemme ja ajatteluvirheen vuoksi tajusimme vasta ruuhkassa seistessämme, että kello on 4 perjantaina iltapäivällä, mikä saattaa osaltaan selittää autojen suuren määrän ja liikenteen tahmaisuuden.

Näkymää Glissin päältä kohti rannikkoa, oikealla Split

Solanan raunioita

Solanan raunioita

Jonoteltuamme ruuhkassa reilun puoli tuntia, totesimme, että Trogir saa jäädä toiseen päivään ja lähdimme ajelemaan rantaa pitkin kohti Splitiä. Hetken ajamisen jälkeen tulimme kuitenkin Kastela Novi-nimiseen pieneen kylään josta ajattelimme saavamme jotain syötävää. Auto parkkiin ja kylälle kävelemään, pienen kyselyn jälkeen saimme vinkin rannan tuntumassa sijaitsevasta ruokaravintolasta, jonne suuntasimmekin oikopäätä. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja hinta oli kohtuullinen, voiko väsynyt turistiparka enää muuta vaatia?

Ruoan jälkeen teimme pienen kävelyn kätköilyn merkeissä ja tutustuimme rantaan laiturilta käsin. Sitten olikin aika lähteä kohti majoitusta kaupan kautta ja valmistautua seuraavan päivän haasteisiin.

Kevon retkeily 13.6.2015 - 17.6.2015

Olimme pitkään puhuneet, että Kevon kanjoni pitäisi käydä katsastamassa, mutta aikataulullisista syistä johtuen reissu jäi tälle vuodelle. Noh, kokemusta ja suunnitelmallisuutta on kertynyt vuosien varrella sen verran, että matkata oli odotettavissa varsin mukava ja leppoisa, Lähtö oli perinteiseen tapaan perjantaina iltapäivällä Porvoosta, jonne Antin kanssa ajoimme Helsingistä yhdessä ja loikkasimme Antin ja Jarmon kyytiin. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli tavaroiden mahtuminen autoon, yleensä tavaroida on saanut tunkea samaan farmariin ihan tosissaan, mutta nyt menivät kuin itsestään oikeille paikoille ja mahtuivat hyvin kyytiin. Jani sanoi ottaneensa mukaan yli 7kg ruokaa, mikä varmasti riittäisi eikä nälkä pääsisi vaivaamaan. Matka pohjoiseen pääsi siis alkamaan ja reitti oli selkeä, suoraan 4-tietä ja matkalta muutama geokätkö kahvitaukojen lomassa. Suunnitelmassa pysyttiin ja 15h ajamisen jälkeen olimmekin jo lähestymässä Kevon luonnonpuistoa ja Paistuntunturin erämaata.


Copyright Metsähallitus

13.6.2015 +7C, kohtalainen tuuli lounaasta, 16km
 
Kello taisi lyödä kahdeksan aamulla kun saimme auton parkkiin ja tavarat purettua autosta. Matkaa ei alkuun hirveästi lähdetty tekemään, vaan teimme aamupalaa joen varrella aamu-unien karistamiseksi silmistä. Ilma oli hieman tuulinen ja viileä, mutta muuten varsin miellyttävä. Parkkipaikalla oikeastaan ihmetytti wc-tilojen törkeä kunto, virtsaa pitkin seiniä ja karikelaatikot täynnä roskaa.. Ei paljon tehnyt mieli tukeutua näihin palveluihin. Aamupalan perään lähdimme suorittamaan ensimmäistä siirtymää kohti Ruktajärveä yli niemen, odotukset kanjonin näkemiselle olivat kovat, joten katseita suunnattiin oletettuun kanjonin suuntaan aika tiiviisti ilman tuloksia. 12km meni aikalailla marssien aivot narikassa ja mönkijäuran tallominen tuntui lähillä pakolliselta siirtymältä parempien maisemien pariin. Ruktajärvellä jäimme suoraan kotaan tekemään hieman ruokaa ja ottamaan ns. Ruokaperäsiä, eli tupluureja. Muutama tunti tässä saatiinkin kulumaan ja lepoa sen verran, että päätimme jatkaa matkaa kohti Njavgoaivin tupaa Guivin reitillä. Matkalla tuli vastaan ainoastaan yksi ihminen kevyillä kantamuksilla, mikä antoi toivoa rauhallisesta illasta. Lähtiessämme Ruktajärveltä, oli tupaan saapunut muutama ihminen, joiden kanssa emme vaihtaneet sen enempää kuulumisia kun ei tupaan ollut asiaa, mutta muuten ei hirveästi tuntunut vielä liikehdintää olevan. Njavgoaivin tuvalla ei ollut ristin sielua, joten saimme istua rauhassa tuvassa ja mennä nukkumaan lämpimässä mökissä, mikä oli täysin poikkeuksellista aiempiin retkiimme verrattuna. Vesi oli tuvan sijaintiin nähden erikoisesti opastettu, mutta onneksi vieraskirjaan oli merkitty läheisen lähteen sijainti, mistä saimmekin vedet haettua.

Illallista Njavgoaivin tuvalla

14.5.2015 +6C, navakka tuuli lännestä, 12km
 
Seuraavan aamun lähtö oli vähän kankeampi Janin saatua lievän migreenikohtauksen, mutta tästä selvittiin onneksi säikähdyksellä, särkylääkkeillä, vedellä ja levolla ennen lähtöä. Aamupalan yhteydessä päätimme, että otamme suunnan Akukammilta suoraan pohjoisen suuntaan pitkin erämaa-aluetta ja nousemme Guiville seuraavana päivänä lännen puolelta vanhaa merkittyä polkua pitkin. Näin saimme pienen hengähdyksen muuten niin kovin ohjatulta tuntuneen matkan lomaan. Ei ole vapaaseen retkeilyyn tottuneen ihmisen helppo pysyä polulla ja vaeltaa tuvalta toiselle vailla vaikuttamisen mahdollisuuksia retkeensä. Akukammilla söimme lounasta ja täyttelimme tupakirjaa, ilma oli hieman sateinen, mutta ei kuitenkaan kovin paha. Jarmon jätettyä makkaransa penkin päälle hetkeksi vartioimatta, oli myyrä tai metsähiiri ottanut siitä vainun ja siirtynyt parempia herkkuja maistelemaan, Jarmon vahtiessa kahvitulia, oli toveri tullut lujaa juoksua ohi ilmeisen tyytyväisenä maistelusessiostaan. Lähtiessämme tuvalta, saapui sinne edellisenä iltana Ruktajärvellä yöpyneet Unkarilaiset herrat tankkaamaan vähän energiaa. Vaihdoimme vähän kuulumisia ja kertoivat olevansa parin viikon kierroksella, olivat käyneet Lemmenjoella, nyt kevo ja meinasivat vielä käydä Luostolla. Liftaamalla liikkuivat, kovia kavereita kyllä.

Tuvalta lähdössä, 2/4 jo lähes lähtövalmiina

Saimme otettua sen verran etäisyyttä puiston reunaan, että kompassikin piti ajoittain kaivaa esille ja samalla saimme katsella Norjan jylhiä maisemia niille haikaillen. Sadepilvet kiersivät ympärillämme, mutta vain muutama rae sattui silloin tällöin hihalle ropisemaan. Löysimme sopivasta kohdasta leiripaikan ja laitoimme teltat pystyyn ja rupesimme virittelemään normaaleja iltatoimia. Tuuli oli raa'an kylmä, joten teimme pienet kynsitulet joen penkalle tuulensuojaan ja istuimme pienen hetken lämmittelemässä ennen nukkumaan menemistä. Tämä tuntui enemmän siltä retkeilyltä mihin olimme tottuneet ja hetkellisesti saimme luotua illuusion vapaudesta. Tässä vaiheessa oli hyvä pestä ensimmäisen kerran lika pois ja käydä lammessa pienellä huuhtelulla. Alkoi ainakin veri kiertämään kun muutaman asteen "lämpöiseen" veteen upotti jalkansa. Pikapesu teki ihan hyvää, vaikka jalat löivätkin loukkua. Iltatoimet ja nukkumatti jo kutsui, seuraavana päivänä olisi taas kävelyä ohjelmassa.

15.5.2015, +5C, navakka tuuli idästä, 22km
 
Yö oli kylmä ja tuulinen, mutta kuiva, joten leirin pakkaaminen aamulla oli nopea operaatio. Aamupala, kahvit ja teltat kasaan oli ohjelmanumerona niin harjoiteltu, että se sujui pienessä kohmeessakin näppärästi. Otimme suunnan kohti pohjoista ja lähdimme etsimään kohtaa josta polku Guiville nousisi. Hieman liian aikaisin lähdimme kaartamaan itää kohti ja otimme suunnaksi väärän huipun, kunnes huomasimme erheen ja luonnonpuiston tolpat, ehkä ihan hyvä, että niitä on naputeltu tiheästi navigaatiokyvyttömiä varten. Pieni korjaus ja saimme poimittua silmiin polun tolpat, mitkä olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Kiltisti tallustimme polulle ja lähdimme nousemaan Guiville. Hetken aikaa nousu otti tuulen samalla yltyessä, mutta yllättävän nopeasti olimme huipulla ilman suurempia ponnisteluita. Tuuli oli ylhäällä jo varsin navakka ja viilentävä, joten linnoittauduimme kivien ja rinkkojen taakse katselemaan maisemia sekä soittamaan kotipuhelut.

Kauaa ei huipulla viitsinyt olla ja alas lähtiessämme saimme kiristää huput tiukalle, jotta tuuli ei olisi ihan koko voimalla piiskannut kasvoja. Tallustimme hyväkuntoista polkua alas kohti Kuivin tupaa ja hetken päästä se siinsikin edessä. Ylämäkeen tuli vastaan muutama henkilö ilman erikoisempia kantamuksia, joten oletimme heidän jättäneen tavarat tuvalle ja lähteneen huiputtamaan iltapäivän ratoksi. Tuvalla ei ollutkaan ketään, kuten olimme olettaneet, mutta hetikohta saapumisemme jälkeen tuli virallista reittiä pitkin kaksi rouvaa. Teimme lounaat tuvassa, päivitimme reittisuunnitelman tupakirjaan ja aloimme valmistelemaan siirtymistä seuraavalle leiripaikalle. Pihalla vaihdoimme vielä muutaman sanan Guivilta alas tulleen perheen kanssa ja toivottelimme kaikille tuvassa olijoille hauskoja retkiä.

Matka jatkui eteenpäin, suunnitelmana seuraavalle tulipaikalle yöksi jääminen. Suunnitelmaksi homma jäikin kun tulipaikka oli jäänyt heikolle ylläpidolle jo pidemmän aikaa sitten. Nuotion ympäryspuutkin oli poltettu ajan saatossa ja paikalla oli ainoastaan tulisija sekä peltikansi puille joita ei ollut. Tihkusateessa totesimme, että kävellään mielummin Fiellulle kuin jäädään illaksi kärvistelemään suon reunalle  tuuleen. Nopeasti seuraavat 8km kuluivat kun tallustimme kohti putousta ajatuksena mukava leiripaikka, jossa pääsisi vähän rentoutumaan pitkän kävelyn jälkeen. Yllätys olikin aikamoinen kun saavuimme tälle jo lähes leirintäalueen määritelmät täyttävälle paikalle. Ihmisiä oli virrannut kanjonialueen aukeamisen jälkeen joka suunnasta ja kaikki olivat leirissä putouksella. Löysimme seasta pari telttapaikkaa lähempää putousta, jonka melu peitti sopivasti kaikki äänet allensa. Ainakaan emme kyenneet häiritsemään nuotiolla muita retkeilijöitä putouksen pauhatessa. Illallinen, tulistelu ja muutama valokuva putouksesta ennen sateen alkamista muodostivat illan rungon, ennusteet olivat kertoneet, että sade alkaisi n. puolen yön tienoilla, mutta 22:30 oli pilvien mielestä sopiva aika lastin keventämiselle. Iltatoimien jälkeen oli aika vetäytyä makuupussin lämpöön.

Fiellulta sellainen kuva mitä muilla ei vielä ole

16.6.2015 +4, vesisadetta ja kova/myrskytuuli, 16km
 
Aamu alkoi märissä tunnelmissa sateen ropistessa teltan kattoon. Nouseminen ei paljoa huvittanut, mutta aamupalalle oli siirryttävä. Myslit, keksit ja kahvit, teltan purkun ja pääsimme herättämään loput nukkuvat solut Fiellusta virtaavassa viileähkössä vedessä. Ylitys ei ihan karmea ollut ja ylistynarut tekivät siitä nopean suoritettavan. Mäelle nousu ja seuraavat kilometrit muodostivatkin sitten mielenkiintoisen kokonaisuuden sateen ja tuulen yhdistelmänä. Sadehousuja emme joutuneet vetämään jalkaan, mutta pikkuhiljaa pohkeet rupesivat kostumaan. Yllätykseksemme unkarin herrat tulivat vastaan täydessä varustuksessa, olivat käyneet katsomassa Kevon seinän ja jatkoivat matkaansa kohti Utsjokea alkuperöisen suunnitelman mukaan. Maisemat olivat hienot ja ehdottomasti näkemisen arvoiset, mutta tuuli ja sade veivät parhaan terän pois nautinnolta. Tallustimme eteenpäin, kunnes vastaan tuli houkuttelevan näköinen kota, koputimme oveen ja tervetulotoivotuksena oli mansikaksi lämmitetty kamiina mikä hohkasi suloista lämpöä kotaan ja tulijoille. Jätimme rinkat Suohppasajan kodan seinälle ja siirryimme seuraan tekemään lounasta. Täällä kuluikin seuraavat pari tuntia lämmitellen ja varusteita kuivaillen. Kodalle alkoi saapumaan uusia retkeilijöitä Ruktajärven suunnasta aika märkinä, joten keräsimme tavaramme ja aloimme valmistelemaan itseämme seuraavalla osuudelle. Ihmiset olivat läpimärkiä saapuessaan kotaan ja kertoivat, että tunturin päällä tuuli ja sade tekivät matkanteosta märkää ja kylmää, ainakin varusteita katsoessa se oli helppo uskoa. Vedimme sadevaatteet niskaan ja poistuimme tuvalta kohti korkeampia rinteitä. Alkuun vesisateen määrä oli kohtuullinen tuulen pysyessä navakkana, mutta paljakalle noustuamme alkoi puhuri painamaan ihan toden teolla. Pystyssä pysymisen kanssa oli tekemistä riepottelevan tuulen kanssa ja takaa puhaltanut vesisade ei säästänyt hirveästi vaatteiden saumoja. Puskimme useamman tunnin tuulessa ja sateessa kunnes laskimme alas tuntureilta juuri ennen Ruktajärven leirintää puiden sekaan. Tässä vaiheessa oli ihan tyytyväinen olo, että jatkuva sade alkoi olla takana ja edessä näkyi kota johon saisi tehtyä tulet lämmittelyä varten.

Kodalla olikin jo pariskunta sekä koira lämmittelemässä tultuaan Sulaojan suunnasta, oli sade kastellut myös heidän varusteensa aika tehokkaasti. Tuvassa oli kuulemma useampi ihminen jo sisällä, joten sinne emme menneet edes katsomaan. Tässä vaiheessa retki alkoi olemaan sen verran loppusuoralla jo, että varusteiden vaihto ja kevyt kuivatus riittivät iltatoimiksi nuotiolla istumisen lomassa. Paistelimme lettuja ja juttelimme niitä näitä paikalle saapuneiden retkeilijöiden kanssa.

17.6.2015 +7C, kohtalainen tuuli lounaasta, 12km
Seuraava aamu oli nopea tavaroiden pakkaus ja kävely autolle polkuja pitkin. Autolla pieni nestetankkaus ja tavaroiden pakkaaminen kyytiin. Ajoimme Sodankylään mökille saunomaan ja huuhtomaan pölyä ja hikeä pois iholta, teki kyllä todella hyvää vaikka reissu maastossa olikin lyhyt.

Yhteenveto
Viikon mittaiselle reissulle Kevo on vähän lyhyt, mutta sitä on helppo laventaa liikkumalla Paistunturin alueella mikä ympäröi kanjonia. Kanjonialueen avautumisen aikaan alueella on paljon ihmisiä liikkeellä ja tupien alueet täyttyvät teltoista, joten omaa rauhaa kaipaavalle se ei ole oikea paikka kesän alussa. Maastossa liikkumiseen verrattuna yli 20km päivämatkat eivät ole ongelma polkujen ollen todella hyvin merkittyjä ja hyväkuntoisia, joten reitin pystyy kulkemaan kevyillä kantamuksilla nopeasti läpi, niin tahtoessaan. Tupia ja kammeja on mukavasti Guivin reitin varrella, mutta laavut loistavat poissaolollaan. Jos polkujuoksu maistuu, niin Kevolla siihen on loistava mahdollisuus, selkeät reitit, hyvät pohjat ja haastavat maastot antoisien näkymien kanssa virkistävät varmasti mieltä.

Kroatian vaeltelun yleisiä asioita

Kroatin matkaan liittyen ajattelin kirjoittaa ylös muutaman asian, joiden selvittely vaati etukäteen hieman työtä. Majoitus ja lennot olivat helppoja, varaaminen ajoissa, hieman sesongin ulkopuolella mahdollistivat 250€ lennot, 15€/hlö/yö majoituksen Splitin keskustasta kilometrin päässä uimarantojen vieressä sekä vuokra-auton 20€/vrk hinnalla(Toyota Corolla Verso D4D) ilman omavastuita. Auton varaamiseen löytyi useampia palveluita joissa vertailujen tekeminen mahdollisti parhaan hinnan löytämisen. Hotels.com, booking.com sekä airbnb mahdollistavat parhaan hinnan saamisen majoitukselle. Norwegian ja Finnair lentävät suoraan Helsingistä, mutta Finskin haaste on aikataulut jotka ovat hieman harvat.

Vaikeaksi osoittautui lähinnä paikan valitseminen ja maastokarttojen löytäminen alueilta. Majoituspaikka vaikuttaa paljon tekemisen mahdollisuuksiin, joita voi helposti laajentaa auton vuokraamisella. Jos itsellä on mahdollisuuksia ja haluja majapaikan vaihtamiselle silloin tällöin, laajenee mahdollisuus tekemiselle reilun viikon aikana paljon. Dubrovnik - Zadar välillä on niin paljon mahdollisuuksia tekemiseen, että siihen saa monta kulttuuri- ja luontokohdetta sisällytettyä. Itse käytimme luolaseikkailuun Zara adventure-nimistä yritystä, jossa erityisesti Marjan-niminen herra jäi mieleen loistavalla asiantuntemukseellaan koko Zadarin alueesta ja mahdollisuuksista liikkumiseen. Googlen kartat tarjoavat hyvän pohjan paikkojen valitsemiseen reissulle, mutta Biokovo Park, Dinara ja Paklenica ovat pakko kokea-kohteita. Splitin rannikolla pääsee helposti melomaan ja kaluston vuokraaminen ei ole kohtuuttoman hintaista, Split-Trogir väli on n. 10km suuntaansa, joten pienellä merimelontakokemuksella ja hyvällä säällä saa päivän kulumaan merellä hienosti. Nämä reissut kannattaa kuitenkin suunnitella ja varata etukäteen, koska säätäminen paikanpäällä ei aina ole ihan mutkatonta jos haluaa jotain normaalipaketista poikkeavaa. 

Karttojen kanssa kannattaa suunnata osoitteeseen smand.hr, joka vastaa kotoista karttakeskusta Kroatiassa. Karttojen saatavuus eri alueista on rajallinen, mutta maassa Jugoslavian sodan aikana laitettujen miinojen vuoksi ei vaeltamista omatoimisesti erityisesti maan keskivaiheilla voi suositella ilman hyvin kartoitettuja alueita. Pääsääntöisesti maassa olevien miinojen sijainnit on tiedossa ja merkitty, mutta niitä on löydetty jopa 2m syvyydestä maan vajoamisen vuoksi, joten kaikkia eivät välttämättä ole löydetty ja merkitty. Kappalemääräisesti miinoja on Kroatiassa edelleen 60 tuhatta ja projekti tulee kestämään 2020-luvulle vaatien joka vuosi sekä siviili-, että miinanraivaajauhreja. Ennen retkeilyä merkitsemättömillä poluilla, ota selvää alueen maastosta ja kartoista.

Rahan kanssa melkein nyrkkisääntö, että pienissä paikoissa käteistä ja suuremmissa ravintoloissa ja kaupoissa kelpaa kortti. Palvelut ja liput lähes aina käteisellä. Automaatit tarjoavat vaihtokurssia nostettaessa, joten kannattaa seurata vaihtokursseja ennen matkaa ja matkalla aika tarkasti. Matkamme aikana vaihtokurssi vaihteli välillä 1€=6,5 kunaa(Helsinki, lentokenttän) ja 1€=7,5 kunaa(Split, lentokenttä).

Käytimme suunnittelun apuna Google mapsia, minne kukin sai käydä tökkimässä paikat joihin haluaa mennä ja mitä haluaa nähdä, sen mukaan sitten ruvettiin sovittelemaan majoituspaikkaa.

Google mapsin kartta paikoista ja reiteistä

Toivottavasti näistä on jotain apua kun suunnittelet retkeilyreissua Kroatian seudulle. Ehdottomasti samalle reissulle kannattaa laittaa harkintaan Bosnia-Hertzegovina jos vain aikataulu suinkin mahdollistaa moisen.

Matkapäiväkirja, Kroatia - 2.6. - 3.6.2015 Split ja Kornati

Split tiivistettynä yhteen kuvaan

Dinaran ja Paklenican jälkeen ei ohjelmalistalla ollut enää hirveästi luontokohteita joita olisi ollut välttämätön päästä näkemään Kornatia lukuunottamatta. Maanantai oli pyhitetty Splitissä liikkumiselle, vanhalle kaupungille, nähtävyyksille, geokätköille ja tuliaisille, joten päivä meni kohtuullisen nopeasti kaupungilla kävellen ja paikkoja ihmetellen. Kävimme Jarmon kanssa kävelemässä Marjanin huipulle ja laskemassa portaat 30 asteen helteessä geokätköilyn merkeissä. Näkymät mäeltä merelle ja Splitiin olivat varsin vaikuttavat, joten hikiset askeleet kannattivat. Kaupungissa kävimme ihmettelemässä kujia ja kellareita, mutta varsinaisia turistinähtävyyksiä ei tullut erityisesti kierrettyä, niille on omat matkansa sitten. Illalliselle menimme vihdoin Trogiriin, minne oli jo aiemmin useampi kerta yritetty, hieman vanhan kaupungin ihmettelyä ja vanhojen kivien katselua.

300 rappusta Marjanin huipulle (ja ehkä jotain mäkeä hieman)

Näissä Trogirin maisemissa kelpaa pelata jalkapalloa vaikka puulaakisarjassa

Kornati

Laivaa odotellessa

Tiistaille päätimme ottaa Kornatin lähdön Zadarista, mikä tarkoitti 120km ajamista Splitistä Zadarin ja laivaan hyppäämistä. Saaret olivat hienoja, viini hyvää, sää helli ja mieli oli korkealla rantoja sukellellessa sekä merimakkaroita ihmetellessä. Matka saarelle ruokien kanssa maksoi n. 40€/hlö, jolla sai juomat, ruoat, pelit ja leikit, risteilyn opastuksineen sekä uintimahdollisuudet saaristossa. Päivä oli auringossa varsin uuvuttava(liekö viinillä jotain osuutta asiaan?), joten paluu satamaan oli tervetullut asia iltapäivän tunteina.Perässä muutama kuva Kornatilta, saaria on yhteensä alueella 140 kpl, joten ihan jokaisesta ei viitsinyt kuvaa laittaa ja tuskin edes reissulla niitä kaikkia nähtiin. :)

Ohjelmassa oli vielä tavaroiden pakkaaminen ja valmistautuminen kotiin lähtemiseen, joten lähdimme ajamaan takaisin Splitiin päivän päätteeksi. Paluumatkalla ei sitten ihmeitä tapahtunutkaan, auto parkkiin ja vähän iltaruokaa. Allekirjoittanut sai aikaiseksi karmea päänsäryn päivän auringoista, joten ilta meni vähän unessa. 

Aamulla olikin sitten aika hyvästellä talon isäntä, laittaa tavarat autoon  ja suunnata nokka kohti lentokenttää.

Näihin tunnelmiin oli hyvä päättä reissu ja siirtyä kohti kotia päivittelemään päiväkirjoja ja leikkaamaan videoita. Heti kun on jotain valmista, niin palailen aiheeseen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Kornati
http://www.np-kornati.hr/en/

Matkapäiväkirja, Kroatia - Paklenica 31.5. - 1.6.2015

Nämä kaksi päivää olivat oikeastaan reissun ainoat aikataulutetut tapahtumat siltä osin, että luolailun piti tapahtua sunnuntaina klo. 11 ja majoitus Paklenicasta oli varattu saman päivän illaksi. Muilta osin suunnitelmaa pystyttiin soveltamaan tarpeen mukaan ja pitkin reissua näin tehtiinkin aina kulloisenkin fiiliksen kertoessa mikä olisi kiva seuraavan päivän aktiviteetti. Ajomatka Splitistä kesti paikalle n. 1,5h ja ehdimme vielä matkalla käydä syömässä jäätelötkin. Ryhmä oli aika aamuvirkuksi oppinut kun olimme hyvissä ajoin liikkeellä, myös klo. 9:n lähtö saattoi helpottaa ja tarjota ihan oikeat yöunet kaikille.

Tavaroiden purkamista ennen luolailua. Tehtävä: bongaa kuvasta Suomalainen

Aloitimme luolaseikkailulla lähellä Zadaria, tapaamispaikaksi oli sovittu ravintolan piha, missä olimme n. 10 minuuttia etuajassa odottamassa. Olin varannut meille Zara-Adventuresilta muutaman tunnin luolatutustumisen Paklenican puiston läheltä. Saimme oppaaksi Marijan-nimisen herran, jonka tietämys luolasta ja alueen luonnosta oli vertaansa vailla. Huumorintajuinen ja erittäin ystävällinen kaveri, jolla riitti tarinoita koko kahden tunnin matkalle joko itse luolasta, turisteista, matkailusta sekä luonnosta. Huikeaa kuunneltavaa, ei ihme, että Trip Advisorissa kaveria oli hehkutettu aikalailla. Hinta oli n. 30e/pää ja saimme neljän hengen yksityismatkan tähän hyvin suojeltuun ja koskemattomaan luolaan. 

Aikamoista väistelyä, ettei lyö päätä mihinkään satoja tuhansia vuosia vanhaan ja herkkään stalagtiittiin

Suojavehkeet niskaan, lampun käytön opastus ja olimme valmiit ahtautumaan kolojen läpi aina seuraavaan holviin. Fiilis oli aikamoinen kun sai mahdutettua itsensä pienestä kolosta hyvien ohjeiden kera ja näki seuraavan holvin. Luolan perällä meitä odotti hetki jollaisen pääsee kokemaan vain harvoin elämässään. Yhtäaikainen täydellinen pimeys ja hiljaisuus, ei minkäänlaista valonlähdettä eikä mitään elämää mikä pitäisi ääntä, sellainen jää vahvasti mieleen kun on tottunut kaupungin hälinään ja elämän ääniin.

Luolassa könyämisen jälkeen olimme valmiit lounaalle ja saimme myös Marijanin seuraksemme kertomaan parhaat reitit Paklenicasta. Kaveri oli ollut useamman vuoden puistonvartijana sekä osallistui aktiivisesti vapaaehtoisen vuoripelastusryhmän toimintaan. Kiitimme häntä hienosta aamupäivästä ja hyppäsimme autoon kohti Paklenican puistoa.


Lunastimme liput puistoon ja samalla selvisi, että 2 päivää on ehkä huonoin mahdollinen määrä päiviä puistossa. Ehdit näkemään yhden täyden päivän verran maisemia, mutta et voi lähteä pidemmälle reitille ja kahden päivän lipun kustannus on sama kuin kolmen päivän. Eli suosittelemme vähintään kolmen päivän reissua puistoon, majoituspaikkoja on tarjolla useita ja etukäteisvaraus ainakin lomakaudella on suositeltavaa. :)

Reitti oli kivetty majalle asti valmiiksi, eli helppokulkuista

Patikoimme reittiä ylöspäin kiipeilijöitä ihmetellen kuumassa solassa. Vieressä virtaava vesi oli kuitenkin sen verran raikasta, että siitä pystyi aina välillä ottamaan viilennystä. Reitin edetessä se sukelsi puiden suojaan jotka tarjosivat hieman varjoa kulkijalle. Otimme matkan myös vähän geokätköilyn näkökulmasta ja keräilimme tietoa Earth cachea varten ja kävimme kaivamassa pusikosta yhden tradinkin. Hetken patikoinnin päätteeksi tulimme Domille, mutta selvisi, että lounaslistalla oli papuja ja porkkanakeittoa. Tämä ei ihan heti houkuttanut ja päätimme tehdä pienen kävelylenkin kätkön perässä ylämäkeen ja katsastaa samalla muutaman kartalla näkyneen luolan. 

Matkalla löysimme pari majataloa, ensimmäisessä nainen ei puhunut sanaakaan englantia. Toisessa oli tarjolla ilmaista kotipolttoista viinaa piristeeksi ja Marion, eli majatalon omistajan kanssa neuvoteltuamme hetken ja pari kertaa lasit (tyhjennettyämme)täytettyämme, löytyi ruokakaapista apetta seurueellemme makkaroita, juustoa, kinkkua ja hedelmiä ja pari oluttakin. Erittäin ystävällistä porukkaa pienessä hiprakassa, Belgiasta, unkarista ja Kroatiasta sekä muista maista. Kiipeilijöitä sekä patikoijia, istuimme iltaa pimeyteen saakka, kunnes oli aika toivottaa hyvät yöt ja valua alas Domille nukkumaan. Samaan huoneeseen oli majoittunut Ranskalainen tyttö jota näkyi todella vähän. Olipa tuo kadonnut yön aikana nukkuessamme jonnekin, liekö joku meistä kuorsannut niin raivokkaasti ettei samassa tilassa pystynyt nukkumaan.

Ruoka oli selvästi hyvää, koska pöydälle ei ole jäänyt kuin tyhjät astiat ja iloinen mies

Olimme menneet todella aikaisin illalla nukkumaan sillä hieman kuuden jälkeen oli koko klaani ylhäällä ja söimme jo ulkona aamupalaa, kukin sitä mitä repusta sattui löytymään. Pienen huomautuksen saimme majatalon emännältä ovien käytöstä kun olimme nousseet, ilmeisesti emme olleet riittävän hellävaraisia kun koko talo oli kuulemma heilunut oven käytöstämme. Oikea syy taisi olla Jarmo, joka oli hypännyt tasajalkaa yläsängystä lattialle. :D

Paklenica Dom ja pari aamuvirkkua

Aamua meille oli toivottamassa myös aasi ja hevonen, jotka tyytyväisenä maistelivat kaikkea pihapiiristä löytyvää ja olisivat mielellään tutustuneet myös eväisiimme omatoimisesti. Matka jatkui Marijanin antamien ohjeiden mukaan kohti Crni vrh:ta, minkä korkeus oli 1110m mpy. Puolen matkan tienoilla Reeta ja Antti totesivat, että päivän kiipeäminen oli paketissa ja että voisimme tavata läheisessä oletetussa kylässä kiipeilykeikan jälkeen. Sovimme koordinaatit missä tapaisimme ja että poikkeustilanteessa toimisimme tekstiviesteillä huonojen kuuluvuuksien takia.


Otimme Jarmon kanssa suunnaksi Crni vrh:n Reetan ja Antin suunnatessa seuraavien talojen luokse, mitkä sijaitsivat joidenkin kilometrien päässä. Huipulle tuli yllättävän monta askelta ja nousumetriä, mutta yleensä pieni kärsiminen palkitaan. Ennen huippua otimme hieman polulta pohjoisen suuntaan maisemien ihailemiseksi ja siellä meitä odottikin kärmes polulla, taisi olla Hierophis viridiflavus carbonarius, oli aika vikkelä kaveri eikä jäänyt antamaan tietojaan. Loppunousu menikin kapeahkon harjan päällä jyrkästi ylöspäin, ei paljon pohkeet levänneet ennen huippua. Ylhäällä odotti huikeat maisemat laakson päälle ja masto josta löytyi valvontakamera, käyttävätkö kadonneiden etsintään vai maastopalojen havaitsemiseen, vaikea sanoa. Söimme vähän eväitä ja vaihdoimme pari tekstiviestiä toisen ryhmän kanssa, kaikki ok ja arvioitu tapaamisaika viimeistään kahden tunnin kuluttua.

Kilometrejä ei ilmoitella. Niillä ei ole merkitystä, koska matka mitataan tunneissa

Lähdimme marssimaan alas kohti Reetan ja Antin oletettua sijaintia. Alamäki on jostain syystä aika nopeaa liikuttavaa jos se ei ole liian jyrkkää, joten etenimmen kohtuullisen vauhdikkaasti. Aurinko rupesi porottamaan täydeltä taivaalta, joten oli aika hieroa vielä aurinkorasvat pintaan, jotta emme olisi hieman turhan rapeiksi paistetun pekonin näköisiä iltapäivällä. Ystävämme löytyivätkin loikoilemasta muurilta ns. kylän liepeiltä, olivat bonganneet myös ison käärmeen lähistöltä, taisi olla sellainen sarvikärmes. Taas oli aika vähän syödä jotain pientä ja katsella karttaa, sumplimme paluureitin takaisin autolle ja lähdimme taivaltamaan käärmeen ohi kohti parkkipaikkaa.

Velobitit ja Paklenican laaksoa

Hetken kävelyn päästä alkoi taivaalla pörräämään koptereita useampia kappaleita pitkin puistoa, välillä lentäen todella matalalta. Syy ei koskaan selvinnyt, katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleet. Köpsöttelimme alas isoja kiipeilyseiniä ja kiipeilijöitä ihmetellen, kunnes olimme autolla. Autolle päästyämme oli ohjelmassa jäätelöt ja pikapesu läheisessä ojassa minkä jälkeen olimme valmiita hyppäämään hikiseen autoon. Ajoimme Zadariin jäätelölle, uimaan ja katsomaan nähtävyyksiä joiden parissa ilta sujuvasti kului ennen ajamista takaisin Splitiin.

Näyttivät kiipeävän tuotakin seinää ylös, hurjaa touhua

Jotakuta oli kiusattu urakalla, koska näitä karvaisia häntiä oli useampi poluilla

Matkapäiväkirja, Kroatia - 30.5.2015 Dinara

Näkymää Dinaralta (ja jonkun reppukin osui kuvaan)

Dinaralle nousu oli reissun kohokohta, tai ainakin korkein kohta jolle koko maassa pääsee nousemaan. Lähdimme matkaan aikaisin aamulla matkaten kohti Kniniä, Nokian Here-kartat olivat hieman eri mieltä kanssamme hyvästä ja ajettavasta tiestä, minkä vuoksi löysimme itsemme lähestymästä enemmän maastopyörälle soveltuvaa reittiä kuin perheautolle soveltuvaa tietä. Löysimme kuitenkin toisen, hieman parempikuntoisen hiekkatien jolle auton jopa uskalsi ajaa ilman vaaraa pitkästä peruutuksesta esteen sattuessa eteen. Tie oli sen verran kapea, että auton kääntäminen ei olisi kovin mielekäs operaatio. Pienen hiekka-ek:n jälkeen saavuimme Glavaasiin ja löysimme autolle parkkipaikan. 

Viimeinen pysähdys ennen hiekka ek:ta

Päivän ollessa jo aamulla todella lämmin, oli syytä pukeutua hattuihin, laittaa paljon aurinkorasvaa iholle ja varmistaa, että repuista löytyy tarpeeksi vettä sekä eväitä koko päivän reissulle. Odotettu nousuaika huipulle oli n. 5-6h ja alastulo puolet tästä, eli ohjelmassa olisi 8-9h liikkuminen auringon paahtaessa. Tätä varten jokaisella oli mukana 5-6 litraa vettä, eväsleivät sekä patukoita energia- ja proteiinimuodoissa.

Lähdimme hissuksiin nousemaan rinnettä ylöspäin ja vilkaisimme samalla linnaa mikä oli ollut viimeksi käytössä vuosisatoja sitten ja rapistunut sen jälkeen paikallaan toimien kotipesänän korppipariskunnalle. Ylöspäin mentäessä pääsimme myös tutustumaan suojana toimineeseen luolaan, mihin oli louhittu erilaisia huoneita. Luola sijaitsi sen verran ylärinteessä, että sitä ei polultakaan nähnyt kasvien takaa, varsin hyvä piilopaikka siis. Ylös mentäessä polku jatkui tasaisesti nousten ja ylätasangolla 1250m korkeudessa se haarautui useaksi erilliseksi poluiksi joilta patikointireittejä lähti.

Kraaterin murjoma kuoppa

Joskus voi Vibram jäädä polulle

Valitsimme poluista lännenpuoleisen, mikä näytti kartalla parhaiten merkityltä ja kohtuullisen suoralta kohti huippua. Polku alkoi loivana, selkeänä ja hyvin merkittynä sivuten muutaman kraaterin ja edessä auenneen jyrkänteiden reunustan. Pikkuhiljaa polku taittui metsään, pysyen kuitenkin hyvin merkittynä ja selkeänä. Metsän jälkeen edessä avautui pieni kivien keskellä könyäminen, jonka jälkeen rinnettä pitkin puhalsi jäätävän kylmä tuuli vastaan. Tässä kohtaa reitti lähti nousemaan rinnnettä ylös kohti miehen korkuista mäntymetsikköä. Nousumetrit tulivat aikalailla metsikön siimeksessä lähes täyteen ja huippu alkoi siintämään 5,5h ponnistelun jälkeen edessä. Lämpötila oli yli 30 astetta, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja pilviä oli vain muutama hassu hattara. Tästä huolimatta ylhäällä puhaltanut tuuli oli niin jäätävä, että päälle oli vedettävä täysi tuulenpitävä varustus. Ylhäällä etsimme geokätkön, otimme pakolliset kuvat, söimme vähän eväitä ja joimme oluet huiputuksen kunniaksi. 

Huipulla

Hetken ihmettelyn jälkeen oli aika lähteä kohti autoa. Valitsimme paluureitiksi hieman toista kautta kiertävän, minkä mukaan reitti tulisi pohjoisen suunnasta taloille. Tämä reitti olikin sitten huomattavasti heikommin merkattu kuin nousureittimme. Reitti kuitenkin pääpiirteittäin seuraili harjuja, joten aika-ajoin nähtyjen reittimerkkien ja selkeiden maastomuotojen avulla suunnistimme kohti rakennuksia kaartaen pikkuhiljaa kohti etelää. Hetken kävelyn jälkeen, alkoivatkin jo ensimmäiset rakennukset näkymään. Lähemmäksi päästyämme selvisi, että ensimmäinen rakennus ei ollut ollut käytössä enää pitkiin aikoihin. Jatkoimme mäkeä alaspäin ohi muutaman hylätyn rakennuksen, kunnes saavuimme vuorikiipeilijöiden majalle.

Majalla oli mies ja nainen jotka olimme nähneet aiemmin aamulla alempana rinteessä ja yllätykseksemme majalla oli myös koira kahden pennun kanssa. Koirat suhtautuivat tuloomme aluksi epäilevästi, mutta hetken rapsuttelun jälkeen ne rauhoittuivat takaisin lepäämään varjoon. Keskusteltuamme hetken, selvisi, että koirat eivät olleet pariskunnan, vaan ne seurasivat alueen vaeltajia ruoan toivossa. Pariskunta oli majoittunut lähellä sijainneelle majalle ja kiertelivät päivät Dinaran ympärillä kukkuloita maisemia ihaillen. Kertoilivat myös tulavasta kohteestamme Paklenican puistosta ja suosittelivat vähintän kolmen päivän viipymistä siellä. Kiitimme vinkeistä ja lähdimme pikkuhiljaa kävelemään kohti autoa, toiveena oli ehtiä vielä ennen yötä takaisin kotiin ja syömään. Yllätykseksemme koirat lähtivät seuraamaan meitä polkua pitkin, oletimme niiden jäävän majalle pariskunnan kanssa, mutta ne vain lähtivät kävelemään mukana. Noh, kivempi isompi seurue kuin pienempi seurue. Alaspäin kulkeminen sujui aikalaila mutkattomasti polvia säästellen. Koirat kulkivat välillä edessä, välillä takana ja välillä keskellä oman milensä mukaan. Lähemmäs alhaalla sijainnutta majaa päästyämme jatkoivat koirat suoraa tietä majalle jättäen meidät vielä hidastelemaan kivikkoiselle polulle. Autolle päästyämme oli aika syödä loput eväät, eli kurkut ja muut vihannekset. Sitten olikin aika pakata auto, sanoa herkkua norkoilemaan tulleille koirille hei ja lähteä ajamaan 2h matkaa kohti Splitiä.

Huippunäkymät

Syke, nopeus ja nousu

Lisää statistiikkaa Polarin Flow-palvelussa

Matkapäiväkirja, Kroatia - 28.5.2015 Makarska ja Vosac

 

Hvar ja Adrianmeri, alhaalla pieni pala Makarskaa

Edellinen päivä oli otettu vähän kevyemmin ja valmisteltu lähtemistä ensimmäiselle "oikealle" reissulle. Aamulla tavoite oli lähteä n. 06:00 ajamaan, jotta olisimme Makarskassa perillä noin 7:n aikaan kun Biokovo Parkin lipunmyynti aukeaisi. Matka sujui varsin leppoisasti ja liikenne soljui hiljalleen kohti tavoitettamme. Lähempänä Makarskaa rupesi tuuli selkeästi voimistumaan ja merellä alkoi näkymään tuulen nostamia vesipilviä. Samalla tuuli tarttuin ajoittain autoonkin tehden ajamisesta hieman enemmän keskittymistä vaativaa. Matka kuitenkin sujui leppoisasti kohti Makarskaa josta löysimme puiston lipunmyynnin aikalailla helposti. Sisällä meitä palveli todella ystävllinen herrasmies jolta saimme tarkat ajo-ohjeet Makariin, hieman ylempänä sijaitsevaan kylään, mistä reissun aloittaminen olisi helppoa. 

Pyörittelimme auton ylös mutkaista tietä Makarin kylään, missä meitä oli vastassa lepppoisasti ylängöltä puhaltava 25m/s puhaltava tuuli. Tavaroiden purkaminen autosta oli pakko tehdä tuulensuojan puolelta yksi ovi kerrallaan enintään auki olevana, sillä muuten kaikki irtonainen lähti autosta liikkeelle. Saimme tavarat päälle ja olimme valmiit lähtemään 1200 nousumetrin puristukselle kohti Vosacin huippua mikä edessä siinsi. Hetken kävelyn jälkeen tajusimme, että kukaan ei ottanut karttaa mukaan auton takapenkiltä, joten ei auttanut kuin kipittää kiltisti takaisin hakemaan sitä. Vihdoin pääsimme sitten oikeasti lähtemään.

Tuonne keskimmäiselle huipulle matka vie

Nousua alhaalta katsoessamme, oli todella vaikea hahmottaa reittiä ja uskoa, että vallitsevassa tuulessa olisi mitään asiaa roikkua vuoren seinällä. Reitti oli kuitenkin saatu hyvin kulkemaan seinämällä puiden suojassa ja ilman kohtuuttoman jyrkkiä pudotuksia, joten sillä eteneminen onnistui ilman suuria henkisiä ponnisteluja. Nousu oli ajoittain kohtuullisen jyrkkää, mutta polku oli edelleen selkeä ja helppo seurattava. Nousussa eteneminen oli n. 2km/h eteenpäin ja nousumetrejä kertyi sitten hieman hitaammin, mutta normilenkkiin verrattuna paljon. Pidimme tasaisin väliajoin maisemien ihailua ja eväiden napostelua varten pienen tauon ja nautimme hienosta aurinkoisesta säästä. Ilma ei ollut hirveän lämmin auringonpaisteesta huolimatta tuulessa, mutta oikein sopiva nousemiseen poluilla ylöspäin. Teimme matkalla pienen koukkauksen geokätkön perässä sivupolulle ja kävimme katsomassa jyrkänteen reunalta alas, ongelmaksi vain muodostui kova tuuli mikä saattoi välillä painaa kovasti selkään ja esti näin ollen kovin lähellä reunaa seisomisen. Muutama muukin kulkija oli liikkeellä aamupäivän tunteina ylöspäin, joten tervehdimme ja kulkijat jatkoivat matkaansa hieman vauhdikkaammin ylös.

Evästauko pitää mielen virkeänä myös noustessa

Useamman tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme tasangon reunalle, mistä puhalsikin alhaalla jo tutuksi tullut, lähes myrskytuulen lukemissa viuhunut tuuli. Tässä vaiheessa oli vedettävä lisää vaatteita päälle tuulen jäähdytysvaikutuksen vähentämiseksi. Viimeinen nousu tasangolta ylös oli edessä, mutta tuuli helpotti melkein heti kun lähdimme nousemaan rinteen reunaa ylös. Tässä kohdassa tuuli tasangolta puristui huippujen väliin koko voimalla ja painoi alas kapeaa ränniä pitki, minkä vuoksi sen voima oli niin kova. Huipulta maisemat Adrianmerelle yli Hvarin ja Bracin, sekä pitkin Kroatian rannikkoa tarjosivat huikean eämyksen, minkä vuoksi nousu huipulle oli ehdottomasti vaivan arvoinen. 

Statistiikkaa Polar Flow-palvelussa

Rannikkoa luodetta kohti, vasemmalla Brac

Paluu alas oli polville hieman rankempi kokemus kuin nousu, mutta rauhallisesti edeten siitä selvittiin ilman loukkaantumisia. Alhaalla kävimme tutustumussa Kroatian Rivieraksikin kutsutun Makarskan rantoihin ja ravintoloihin. Hikisen päivän päätteeksi uiminen meressä oli tervetullut viilennys. Pari geokätköä ja punainen semi-submarine kruunasivat päivän, minkä jälkeen olikin aika ajella auringonlaskua vasten kohti Splitiä.

Makarska Riviera

Aurinko rupeaa kääntymään laskulle

Matkapäiväkirja, Kroatia - 27.5.2015 Krka

Kuva joka löytyy jokaiselta kävijältä

Keskiviikkona oli ohjelmassa Krkan puiston katselmointi ja reissun aloittelu. Pakkasimme aamulla eväät reppuun ja käänsimme auton kohti pohjoista moottoritielle. Krkaan matka kesti reilun tunnin, minkä aikana ehti vähän heräilemään ja ihmettelemään maisemia, Moottoritie ei tarjonnut kovin monipuolista katseltavaa, mutta maisemien erilaisuus toki viehätti kovasti laakeaan maastoon tottunutta. Lämpötila rupesi pikkuhiljaa nousemaan kohti 30C-lukemia, mikä tarkoitti perillä aurinkorasvan kaivamista esille ja käyttöön. Saatuamme tavarat autosta ojennukseen ja reput selkään, oli aika lähteä katsomaan miltä puisto näyttää. Alkuvaiheessa liikkeellä  oli muutamia ihmisiä, mikä kertoi mahdollisuudesta mukavan rauhalliseen kävelyyn polkuja ja laitureita pitkin. Lähdettyämme kävelemään, paljastui kuitenkin totuus, alueella oli turistien invaasio menossa. 

 Krkan putouksia

Kuljettu reitti Polar Flow-palvelussa

Polut,  maisemat ja kirkas vesi olivat kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoisia yhdessä putousten kanssa, mutta ihmisten määrä vei tunnelmasta siivun pois. Ei paikasta varsinaisesti erämaata oltu lähdetty etsimäänkään, mutta uimapaikalla pyyhkeelle koloa etsiessä ei ihan mielikuva rauhallisesta putouksesta täyttynyt. Kävimme uimassa, söimme eväät ja palasimme autolle pienen kävelylenkin päätteeksi.

Matka jatkui Sibenikin vanhaan kaupunkiin lounaalle ja kaupunkikierrokselle kävellen. Kävimme vanhassa luostarin kahviossa jäätelöllä ja jatkoimme matkaa hautausmaalle katsomaan kaupunkia yläpuolelta. Aikataulullisista haasteista johtuen jätimme linnan väliin ja lähdimme kujien välistä kohti autoa ja kotimatkaa. Päivä oli nopeasti paketissa kun ajelimme rantatietä pitkin kotiin maisemia katselleen. Paluumatkalla otimme vielä pienen vilkaisun kohti Trogiria, mutta illan jo uhkaavasti lähestyessä päätimme jatkaa kaupan kautta majoitukseen. 

Sibenikin hautausmaa ja kaupungin kattoja

http://www.np-krka.hr/en/

http://www.sibenik-croatia.info/

Matkapäiväkirja, Kroatia - 26.5.2015 Split

Tämä on ensimmäinen osa Kroatian matkan matkapäiväkirjaa. Reissun tapahtumat on kirjoitettu heti tuoreeltaan, mutta niiden julkaisu tapahtui pienellä viiveellä ja tekstin suodattamisella. Toivottavasti pääset mukaan tunnelmaan. :)

Pilkoin eri päivät useampaan postaukseen yhden todella pitkän sijaan, tuntui jotenkin loogisemmalta kuin yksi todella pitkä tarina.

 

Matka alkoi mukavasti suoralla aamulennolla Helsingistä Splitiin ilman ongelmia. Vastassa Splitin kastelan kentällä oli lämmin tuulahdus ja tunne hienosta lomasta. Ensimmäiseksi tehtävänä oli selvittää vuokra-auton sijainti mikä oli varattu etukäteen, kuten mahdollisimman paljon koko matkasta oli pyritty valmistelemaan jouhevan toiminnan varmistamiseksi. Vuokrausyhtiö löytyi lopulta terminaalin ulkopuolelta, josta meillä oli vielä heidän järjestämänsä kyyti "vuokraamolle". Meno oli suomalaiseen jäykkyyteen tottuneelle taas hieman uudenlaista, mutta homma kuitenkin toimi pienestä säädöstä huolimatta. Vuokra-autoksi saimme Toyota Corolla Verson, mikä sopi tarpeisiimme loistavasti. Tavaratilaa ei ollut ihan hirvesti, mutta sen verran, että saimme kaiken kyytiin jo tässä vaiheessa. Auto oli valittu täysillä vakuutuksilla ilman minkäänlaisia omavastuita selkeyden säilyttämiseksi tällä reissulla, sillä tiedossa oli käymistä hieman syrjäisemmissäkin kolkissa.

Auto saatiin pakkaamisen jälkeen alle ja matka kohti Splitin keskustaa saattoi alkaa. Matkalla pieni evästauko Suomestakin tutussa Lidlissä ja lämmön sekä maisemien ihailua hetken aikaa. Majoituksen isäntäkin soitteli ja kyseli sijaintiamme, oli kuulemma jo hetken aikaa odottanut. Vuokra-auton saamisessa vuokraamosta ja säätämisessä lähdön kanssa oli kulunut sen verran aikaa, että hän oli jo ruvennut huolestumaan tulemisestamme. Majoitus löytyi lopulta navigaattorin ja kättään heiluttavan miehen kanssa sen verran kivasti, että selvittiin yhdellä u-käännöksellä ennen auton laittamista pihaan parkkiin. Majoituksen sijainti oli keskussairaalan vieressä, hieman keskustan vieressä, mutta kuitenkin nopean kävelymatkan päässä kaikesta oleellisesta toiminnasta.

Siirtymäreitti keskustaan

Splitin vanhaa keskustaa, hetken päästä tuli ukkonen ja poisti ihmiset

Tavaroiden purkamisen ja huoneiden jakamisen jälkeen oli suunnitelman mukaisesti aika lähteä katsomaan Splitin keskustaa ja muutamaa geokätköä rantoja pitkin kävellen. Pääsimme hyvin keskustan tuntumaan ja maisemat oli talven jälkeen varsin piristävät auringon paahtaessa suoraan yläpuolelta lämpimästi ihoa hyväillen. Hetken aikaa kaupungin muurin edessä pyörittyämme alkoi vuorten yli tulla ukkospilviä, mitkä pakottivat meidät etsimään lounaspaikkaa keskustasta. Aikaa ei hirveän montaa minuuttia ehtinyt kulua kun jouduimme juoksemaan varjojen suojaan ravintolaan jolla ei ollut sisäpaikkoja lainkaan.  Lounasaika oli kuitenkin käsillä, joten löysimme listalta juotavaa ja syötävää ilman murheellista mieltä sateesta. Kaupunkitutustuminen jäi hieman aiottua torsommaksi sateen jatkuessa koko iltapäivän aina alkuiltaan saakka, joten lounaan jälkeen päädyimme kävelemään takaisin majoitukseeen valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

Kävin vielä itse illalla juoksemassa lenkin Marjanin ympäri, mikä on kaunis kukkula kaupungin pohjoispäässä ja todella suosittu ulkoilualue. Ajatukseni oli juosta rantoja pitkin mukavasti merta ihmetellen, mutta polku oli päätetty jossain kohdassa muurata umpeen ja kiipeilymahdollisuuksista huolimatta, päätin jättää mahdollisuuden käyttämättä tällä kertaa. Palailin reittiä hieman takaisinpäin ja lähdin kiipeämään mäkeä pikkuhiljaa ylöspäin. Reitin varrella vataan tuli mukavan näköinen puisto, jonne olisi ollut kiva mennä juoksemaan. Juoksin portille, jossa olikin mies vastassa. Kysyessäni puiston julkisuudesta, sain vastaukseksi 

- "no, it's not public park"

- "ok, it's private?" 

- "No, it's government area, nothing interesting to see here, just some buildings"

- "thank you very much and have a nice evening"

- "Ok, bye"

Hieman enemmän aikaa, niin tästä olisi voinut mennä yli ja jatkaa rantaa pitkin

Ehkä hämmentävin keskustelu minkä olen käynyt kenenkään kanssa pitkään aikaan, informaatiosisältö oli lähellä nollaa ja toteamus tylsistä rakennuksista oli ehkä viihdyttävin mahdollinen. Jatkoin tyytyväisenä matkaani välittämättä tästä sen enempää, pihapiirissä oli kyllä massiivisia rakennuksia ja Kroatian lippuja, mutta ei mitään poikkeuksellista. Kiertelin mäen ympäri ja palailin takaisin vanhan kaupungin läpi. Ruokailu ja nukkuminen oli illan ohjelmassa, minkä jälkeen pääsisimme ensimmäisen päivän askareisiin.

Taitaa odottaa romutusta tämäkin yksilö