Matkapäiväkirja, Kroatia - 30.5.2015 Dinara

Näkymää Dinaralta (ja jonkun reppukin osui kuvaan)

Dinaralle nousu oli reissun kohokohta, tai ainakin korkein kohta jolle koko maassa pääsee nousemaan. Lähdimme matkaan aikaisin aamulla matkaten kohti Kniniä, Nokian Here-kartat olivat hieman eri mieltä kanssamme hyvästä ja ajettavasta tiestä, minkä vuoksi löysimme itsemme lähestymästä enemmän maastopyörälle soveltuvaa reittiä kuin perheautolle soveltuvaa tietä. Löysimme kuitenkin toisen, hieman parempikuntoisen hiekkatien jolle auton jopa uskalsi ajaa ilman vaaraa pitkästä peruutuksesta esteen sattuessa eteen. Tie oli sen verran kapea, että auton kääntäminen ei olisi kovin mielekäs operaatio. Pienen hiekka-ek:n jälkeen saavuimme Glavaasiin ja löysimme autolle parkkipaikan. 

Viimeinen pysähdys ennen hiekka ek:ta

Päivän ollessa jo aamulla todella lämmin, oli syytä pukeutua hattuihin, laittaa paljon aurinkorasvaa iholle ja varmistaa, että repuista löytyy tarpeeksi vettä sekä eväitä koko päivän reissulle. Odotettu nousuaika huipulle oli n. 5-6h ja alastulo puolet tästä, eli ohjelmassa olisi 8-9h liikkuminen auringon paahtaessa. Tätä varten jokaisella oli mukana 5-6 litraa vettä, eväsleivät sekä patukoita energia- ja proteiinimuodoissa.

Lähdimme hissuksiin nousemaan rinnettä ylöspäin ja vilkaisimme samalla linnaa mikä oli ollut viimeksi käytössä vuosisatoja sitten ja rapistunut sen jälkeen paikallaan toimien kotipesänän korppipariskunnalle. Ylöspäin mentäessä pääsimme myös tutustumaan suojana toimineeseen luolaan, mihin oli louhittu erilaisia huoneita. Luola sijaitsi sen verran ylärinteessä, että sitä ei polultakaan nähnyt kasvien takaa, varsin hyvä piilopaikka siis. Ylös mentäessä polku jatkui tasaisesti nousten ja ylätasangolla 1250m korkeudessa se haarautui useaksi erilliseksi poluiksi joilta patikointireittejä lähti.

Kraaterin murjoma kuoppa

Joskus voi Vibram jäädä polulle

Valitsimme poluista lännenpuoleisen, mikä näytti kartalla parhaiten merkityltä ja kohtuullisen suoralta kohti huippua. Polku alkoi loivana, selkeänä ja hyvin merkittynä sivuten muutaman kraaterin ja edessä auenneen jyrkänteiden reunustan. Pikkuhiljaa polku taittui metsään, pysyen kuitenkin hyvin merkittynä ja selkeänä. Metsän jälkeen edessä avautui pieni kivien keskellä könyäminen, jonka jälkeen rinnettä pitkin puhalsi jäätävän kylmä tuuli vastaan. Tässä kohtaa reitti lähti nousemaan rinnnettä ylös kohti miehen korkuista mäntymetsikköä. Nousumetrit tulivat aikalailla metsikön siimeksessä lähes täyteen ja huippu alkoi siintämään 5,5h ponnistelun jälkeen edessä. Lämpötila oli yli 30 astetta, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja pilviä oli vain muutama hassu hattara. Tästä huolimatta ylhäällä puhaltanut tuuli oli niin jäätävä, että päälle oli vedettävä täysi tuulenpitävä varustus. Ylhäällä etsimme geokätkön, otimme pakolliset kuvat, söimme vähän eväitä ja joimme oluet huiputuksen kunniaksi. 

Huipulla

Hetken ihmettelyn jälkeen oli aika lähteä kohti autoa. Valitsimme paluureitiksi hieman toista kautta kiertävän, minkä mukaan reitti tulisi pohjoisen suunnasta taloille. Tämä reitti olikin sitten huomattavasti heikommin merkattu kuin nousureittimme. Reitti kuitenkin pääpiirteittäin seuraili harjuja, joten aika-ajoin nähtyjen reittimerkkien ja selkeiden maastomuotojen avulla suunnistimme kohti rakennuksia kaartaen pikkuhiljaa kohti etelää. Hetken kävelyn jälkeen, alkoivatkin jo ensimmäiset rakennukset näkymään. Lähemmäksi päästyämme selvisi, että ensimmäinen rakennus ei ollut ollut käytössä enää pitkiin aikoihin. Jatkoimme mäkeä alaspäin ohi muutaman hylätyn rakennuksen, kunnes saavuimme vuorikiipeilijöiden majalle.

Majalla oli mies ja nainen jotka olimme nähneet aiemmin aamulla alempana rinteessä ja yllätykseksemme majalla oli myös koira kahden pennun kanssa. Koirat suhtautuivat tuloomme aluksi epäilevästi, mutta hetken rapsuttelun jälkeen ne rauhoittuivat takaisin lepäämään varjoon. Keskusteltuamme hetken, selvisi, että koirat eivät olleet pariskunnan, vaan ne seurasivat alueen vaeltajia ruoan toivossa. Pariskunta oli majoittunut lähellä sijainneelle majalle ja kiertelivät päivät Dinaran ympärillä kukkuloita maisemia ihaillen. Kertoilivat myös tulavasta kohteestamme Paklenican puistosta ja suosittelivat vähintän kolmen päivän viipymistä siellä. Kiitimme vinkeistä ja lähdimme pikkuhiljaa kävelemään kohti autoa, toiveena oli ehtiä vielä ennen yötä takaisin kotiin ja syömään. Yllätykseksemme koirat lähtivät seuraamaan meitä polkua pitkin, oletimme niiden jäävän majalle pariskunnan kanssa, mutta ne vain lähtivät kävelemään mukana. Noh, kivempi isompi seurue kuin pienempi seurue. Alaspäin kulkeminen sujui aikalaila mutkattomasti polvia säästellen. Koirat kulkivat välillä edessä, välillä takana ja välillä keskellä oman milensä mukaan. Lähemmäs alhaalla sijainnutta majaa päästyämme jatkoivat koirat suoraa tietä majalle jättäen meidät vielä hidastelemaan kivikkoiselle polulle. Autolle päästyämme oli aika syödä loput eväät, eli kurkut ja muut vihannekset. Sitten olikin aika pakata auto, sanoa herkkua norkoilemaan tulleille koirille hei ja lähteä ajamaan 2h matkaa kohti Splitiä.

Huippunäkymät

Syke, nopeus ja nousu

Lisää statistiikkaa Polarin Flow-palvelussa