maanantai 22. kesäkuuta 2015

Matkapäiväkirja, Kroatia - 29.5.2015 Gliss, Solana ja Kastela Novi

Tästä päivästä tuli ihan puhdas palauttelupäivä nähtävyyksien ihmettelyn merkeissä. Aloitimme päivän Glissin linnan ihmettelyllä. Nerokkaaseen paikkaan rakennettu linna jota ei ihan helposti pystynt ohittamaan huomaamatta. Linnan ihmettelyn jälkeen siirryimme katsomaan roomalaisten vanhaa kaupunkia, Solanaa, joka oli toiminut Dalmatian alueen pääkaupunkina ammoisina aikoina. Raunioilla lämpötila rupesi olemaan jo sitä luokkaa, että varjo alkoi tuntumaan ylellisyydeltä. Kivien katselun jälkeen ajatuksena oli lähteä Splitin vieressä sijaitsevaan Trogirin kaupunkiin syömään myöhäistä lounasta. Epäonneksemme ja ajatteluvirheen vuoksi tajusimme vasta ruuhkassa seistessämme, että kello on 4 perjantaina iltapäivällä, mikä saattaa osaltaan selittää autojen suuren määrän ja liikenteen tahmaisuuden.



Näkymää Glissin päältä kohti rannikkoa, oikealla Split


Solanan raunioita

Solanan raunioita


Jonoteltuamme ruuhkassa reilun puoli tuntia, totesimme, että Trogir saa jäädä toiseen päivään ja lähdimme ajelemaan rantaa pitkin kohti Splitiä. Hetken ajamisen jälkeen tulimme kuitenkin Kastela Novi-nimiseen pieneen kylään josta ajattelimme saavamme jotain syötävää. Auto parkkiin ja kylälle kävelemään, pienen kyselyn jälkeen saimme vinkin rannan tuntumassa sijaitsevasta ruokaravintolasta, jonne suuntasimmekin oikopäätä. Ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja hinta oli kohtuullinen, voiko väsynyt turistiparka enää muuta vaatia?

Ruoan jälkeen teimme pienen kävelyn kätköilyn merkeissä ja tutustuimme rantaan laiturilta käsin. Sitten olikin aika lähteä kohti majoitusta kaupan kautta ja valmistautua seuraavan päivän haasteisiin.

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kevon retkeily 13.6.2015 - 17.6.2015

Olimme pitkään puhuneet, että Kevon kanjoni pitäisi käydä katsastamassa, mutta aikataulullisista syistä johtuen reissu jäi tälle vuodelle. Noh, kokemusta ja suunnitelmallisuutta on kertynyt vuosien varrella sen verran, että matkata oli odotettavissa varsin mukava ja leppoisa, Lähtö oli perinteiseen tapaan perjantaina iltapäivällä Porvoosta, jonne Antin kanssa ajoimme Helsingistä yhdessä ja loikkasimme Antin ja Jarmon kyytiin. Ensimmäinen ihmetyksen aihe oli tavaroiden mahtuminen autoon, yleensä tavaroida on saanut tunkea samaan farmariin ihan tosissaan, mutta nyt menivät kuin itsestään oikeille paikoille ja mahtuivat hyvin kyytiin. Jani sanoi ottaneensa mukaan yli 7kg ruokaa, mikä varmasti riittäisi eikä nälkä pääsisi vaivaamaan. Matka pohjoiseen pääsi siis alkamaan ja reitti oli selkeä, suoraan 4-tietä ja matkalta muutama geokätkö kahvitaukojen lomassa. Suunnitelmassa pysyttiin ja 15h ajamisen jälkeen olimmekin jo lähestymässä Kevon luonnonpuistoa ja Paistuntunturin erämaata.

Copyright Metsähallitus
13.6.2015 +7C, kohtalainen tuuli lounaasta, 16km
 

Kello taisi lyödä kahdeksan aamulla kun saimme auton parkkiin ja tavarat purettua autosta. Matkaa ei alkuun hirveästi lähdetty tekemään, vaan teimme aamupalaa joen varrella aamu-unien karistamiseksi silmistä. Ilma oli hieman tuulinen ja viileä, mutta muuten varsin miellyttävä. Parkkipaikalla oikeastaan ihmetytti wc-tilojen törkeä kunto, virtsaa pitkin seiniä ja karikelaatikot täynnä roskaa.. Ei paljon tehnyt mieli tukeutua näihin palveluihin. Aamupalan perään lähdimme suorittamaan ensimmäistä siirtymää kohti Ruktajärveä yli niemen, odotukset kanjonin näkemiselle olivat kovat, joten katseita suunnattiin oletettuun kanjonin suuntaan aika tiiviisti ilman tuloksia. 12km meni aikalailla marssien aivot narikassa ja mönkijäuran tallominen tuntui lähillä pakolliselta siirtymältä parempien maisemien pariin. Ruktajärvellä jäimme suoraan kotaan tekemään hieman ruokaa ja ottamaan ns. Ruokaperäsiä, eli tupluureja. Muutama tunti tässä saatiinkin kulumaan ja lepoa sen verran, että päätimme jatkaa matkaa kohti Njavgoaivin tupaa Guivin reitillä. Matkalla tuli vastaan ainoastaan yksi ihminen kevyillä kantamuksilla, mikä antoi toivoa rauhallisesta illasta. Lähtiessämme Ruktajärveltä, oli tupaan saapunut muutama ihminen, joiden kanssa emme vaihtaneet sen enempää kuulumisia kun ei tupaan ollut asiaa, mutta muuten ei hirveästi tuntunut vielä liikehdintää olevan. Njavgoaivin tuvalla ei ollut ristin sielua, joten saimme istua rauhassa tuvassa ja mennä nukkumaan lämpimässä mökissä, mikä oli täysin poikkeuksellista aiempiin retkiimme verrattuna. Vesi oli tuvan sijaintiin nähden erikoisesti opastettu, mutta onneksi vieraskirjaan oli merkitty läheisen lähteen sijainti, mistä saimmekin vedet haettua.


Illallista Njavgoaivin tuvalla


14.5.2015 +6C, navakka tuuli lännestä, 12km
 

Seuraavan aamun lähtö oli vähän kankeampi Janin saatua lievän migreenikohtauksen, mutta tästä selvittiin onneksi säikähdyksellä, särkylääkkeillä, vedellä ja levolla ennen lähtöä. Aamupalan yhteydessä päätimme, että otamme suunnan Akukammilta suoraan pohjoisen suuntaan pitkin erämaa-aluetta ja nousemme Guiville seuraavana päivänä lännen puolelta vanhaa merkittyä polkua pitkin. Näin saimme pienen hengähdyksen muuten niin kovin ohjatulta tuntuneen matkan lomaan. Ei ole vapaaseen retkeilyyn tottuneen ihmisen helppo pysyä polulla ja vaeltaa tuvalta toiselle vailla vaikuttamisen mahdollisuuksia retkeensä. Akukammilla söimme lounasta ja täyttelimme tupakirjaa, ilma oli hieman sateinen, mutta ei kuitenkaan kovin paha. Jarmon jätettyä makkaransa penkin päälle hetkeksi vartioimatta, oli myyrä tai metsähiiri ottanut siitä vainun ja siirtynyt parempia herkkuja maistelemaan, Jarmon vahtiessa kahvitulia, oli toveri tullut lujaa juoksua ohi ilmeisen tyytyväisenä maistelusessiostaan. Lähtiessämme tuvalta, saapui sinne edellisenä iltana Ruktajärvellä yöpyneet Unkarilaiset herrat tankkaamaan vähän energiaa. Vaihdoimme vähän kuulumisia ja kertoivat olevansa parin viikon kierroksella, olivat käyneet Lemmenjoella, nyt kevo ja meinasivat vielä käydä Luostolla. Liftaamalla liikkuivat, kovia kavereita kyllä.




Tuvalta lähdössä, 2/4 jo lähes lähtövalmiina


Saimme otettua sen verran etäisyyttä puiston reunaan, että kompassikin piti ajoittain kaivaa esille ja samalla saimme katsella Norjan jylhiä maisemia niille haikaillen. Sadepilvet kiersivät ympärillämme, mutta vain muutama rae sattui silloin tällöin hihalle ropisemaan. Löysimme sopivasta kohdasta leiripaikan ja laitoimme teltat pystyyn ja rupesimme virittelemään normaaleja iltatoimia. Tuuli oli raa'an kylmä, joten teimme pienet kynsitulet joen penkalle tuulensuojaan ja istuimme pienen hetken lämmittelemässä ennen nukkumaan menemistä. Tämä tuntui enemmän siltä retkeilyltä mihin olimme tottuneet ja hetkellisesti saimme luotua illuusion vapaudesta. Tässä vaiheessa oli hyvä pestä ensimmäisen kerran lika pois ja käydä lammessa pienellä huuhtelulla. Alkoi ainakin veri kiertämään kun muutaman asteen "lämpöiseen" veteen upotti jalkansa. Pikapesu teki ihan hyvää, vaikka jalat löivätkin loukkua. Iltatoimet ja nukkumatti jo kutsui, seuraavana päivänä olisi taas kävelyä ohjelmassa.

15.5.2015, +5C, navakka tuuli idästä, 22km
 

Yö oli kylmä ja tuulinen, mutta kuiva, joten leirin pakkaaminen aamulla oli nopea operaatio. Aamupala, kahvit ja teltat kasaan oli ohjelmanumerona niin harjoiteltu, että se sujui pienessä kohmeessakin näppärästi. Otimme suunnan kohti pohjoista ja lähdimme etsimään kohtaa josta polku Guiville nousisi. Hieman liian aikaisin lähdimme kaartamaan itää kohti ja otimme suunnaksi väärän huipun, kunnes huomasimme erheen ja luonnonpuiston tolpat, ehkä ihan hyvä, että niitä on naputeltu tiheästi navigaatiokyvyttömiä varten. Pieni korjaus ja saimme poimittua silmiin polun tolpat, mitkä olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Kiltisti tallustimme polulle ja lähdimme nousemaan Guiville. Hetken aikaa nousu otti tuulen samalla yltyessä, mutta yllättävän nopeasti olimme huipulla ilman suurempia ponnisteluita. Tuuli oli ylhäällä jo varsin navakka ja viilentävä, joten linnoittauduimme kivien ja rinkkojen taakse katselemaan maisemia sekä soittamaan kotipuhelut.

Kauaa ei huipulla viitsinyt olla ja alas lähtiessämme saimme kiristää huput tiukalle, jotta tuuli ei olisi ihan koko voimalla piiskannut kasvoja. Tallustimme hyväkuntoista polkua alas kohti Kuivin tupaa ja hetken päästä se siinsikin edessä. Ylämäkeen tuli vastaan muutama henkilö ilman erikoisempia kantamuksia, joten oletimme heidän jättäneen tavarat tuvalle ja lähteneen huiputtamaan iltapäivän ratoksi. Tuvalla ei ollutkaan ketään, kuten olimme olettaneet, mutta hetikohta saapumisemme jälkeen tuli virallista reittiä pitkin kaksi rouvaa. Teimme lounaat tuvassa, päivitimme reittisuunnitelman tupakirjaan ja aloimme valmistelemaan siirtymistä seuraavalle leiripaikalle. Pihalla vaihdoimme vielä muutaman sanan Guivilta alas tulleen perheen kanssa ja toivottelimme kaikille tuvassa olijoille hauskoja retkiä.

Matka jatkui eteenpäin, suunnitelmana seuraavalle tulipaikalle yöksi jääminen. Suunnitelmaksi homma jäikin kun tulipaikka oli jäänyt heikolle ylläpidolle jo pidemmän aikaa sitten. Nuotion ympäryspuutkin oli poltettu ajan saatossa ja paikalla oli ainoastaan tulisija sekä peltikansi puille joita ei ollut. Tihkusateessa totesimme, että kävellään mielummin Fiellulle kuin jäädään illaksi kärvistelemään suon reunalle  tuuleen. Nopeasti seuraavat 8km kuluivat kun tallustimme kohti putousta ajatuksena mukava leiripaikka, jossa pääsisi vähän rentoutumaan pitkän kävelyn jälkeen. Yllätys olikin aikamoinen kun saavuimme tälle jo lähes leirintäalueen määritelmät täyttävälle paikalle. Ihmisiä oli virrannut kanjonialueen aukeamisen jälkeen joka suunnasta ja kaikki olivat leirissä putouksella. Löysimme seasta pari telttapaikkaa lähempää putousta, jonka melu peitti sopivasti kaikki äänet allensa. Ainakaan emme kyenneet häiritsemään nuotiolla muita retkeilijöitä putouksen pauhatessa. Illallinen, tulistelu ja muutama valokuva putouksesta ennen sateen alkamista muodostivat illan rungon, ennusteet olivat kertoneet, että sade alkaisi n. puolen yön tienoilla, mutta 22:30 oli pilvien mielestä sopiva aika lastin keventämiselle. Iltatoimien jälkeen oli aika vetäytyä makuupussin lämpöön.




Fiellulta sellainen kuva mitä muilla ei vielä ole


16.6.2015 +4, vesisadetta ja kova/myrskytuuli, 16km
 

Aamu alkoi märissä tunnelmissa sateen ropistessa teltan kattoon. Nouseminen ei paljoa huvittanut, mutta aamupalalle oli siirryttävä. Myslit, keksit ja kahvit, teltan purkun ja pääsimme herättämään loput nukkuvat solut Fiellusta virtaavassa viileähkössä vedessä. Ylitys ei ihan karmea ollut ja ylistynarut tekivät siitä nopean suoritettavan. Mäelle nousu ja seuraavat kilometrit muodostivatkin sitten mielenkiintoisen kokonaisuuden sateen ja tuulen yhdistelmänä. Sadehousuja emme joutuneet vetämään jalkaan, mutta pikkuhiljaa pohkeet rupesivat kostumaan. Yllätykseksemme unkarin herrat tulivat vastaan täydessä varustuksessa, olivat käyneet katsomassa Kevon seinän ja jatkoivat matkaansa kohti Utsjokea alkuperöisen suunnitelman mukaan. Maisemat olivat hienot ja ehdottomasti näkemisen arvoiset, mutta tuuli ja sade veivät parhaan terän pois nautinnolta. Tallustimme eteenpäin, kunnes vastaan tuli houkuttelevan näköinen kota, koputimme oveen ja tervetulotoivotuksena oli mansikaksi lämmitetty kamiina mikä hohkasi suloista lämpöä kotaan ja tulijoille. Jätimme rinkat Suohppasajan kodan seinälle ja siirryimme seuraan tekemään lounasta. Täällä kuluikin seuraavat pari tuntia lämmitellen ja varusteita kuivaillen. Kodalle alkoi saapumaan uusia retkeilijöitä Ruktajärven suunnasta aika märkinä, joten keräsimme tavaramme ja aloimme valmistelemaan itseämme seuraavalla osuudelle. Ihmiset olivat läpimärkiä saapuessaan kotaan ja kertoivat, että tunturin päällä tuuli ja sade tekivät matkanteosta märkää ja kylmää, ainakin varusteita katsoessa se oli helppo uskoa. Vedimme sadevaatteet niskaan ja poistuimme tuvalta kohti korkeampia rinteitä. Alkuun vesisateen määrä oli kohtuullinen tuulen pysyessä navakkana, mutta paljakalle noustuamme alkoi puhuri painamaan ihan toden teolla. Pystyssä pysymisen kanssa oli tekemistä riepottelevan tuulen kanssa ja takaa puhaltanut vesisade ei säästänyt hirveästi vaatteiden saumoja. Puskimme useamman tunnin tuulessa ja sateessa kunnes laskimme alas tuntureilta juuri ennen Ruktajärven leirintää puiden sekaan. Tässä vaiheessa oli ihan tyytyväinen olo, että jatkuva sade alkoi olla takana ja edessä näkyi kota johon saisi tehtyä tulet lämmittelyä varten.

Kodalla olikin jo pariskunta sekä koira lämmittelemässä tultuaan Sulaojan suunnasta, oli sade kastellut myös heidän varusteensa aika tehokkaasti. Tuvassa oli kuulemma useampi ihminen jo sisällä, joten sinne emme menneet edes katsomaan. Tässä vaiheessa retki alkoi olemaan sen verran loppusuoralla jo, että varusteiden vaihto ja kevyt kuivatus riittivät iltatoimiksi nuotiolla istumisen lomassa. Paistelimme lettuja ja juttelimme niitä näitä paikalle saapuneiden retkeilijöiden kanssa.

17.6.2015 +7C, kohtalainen tuuli lounaasta, 12km
Seuraava aamu oli nopea tavaroiden pakkaus ja kävely autolle polkuja pitkin. Autolla pieni nestetankkaus ja tavaroiden pakkaaminen kyytiin. Ajoimme Sodankylään mökille saunomaan ja huuhtomaan pölyä ja hikeä pois iholta, teki kyllä todella hyvää vaikka reissu maastossa olikin lyhyt.

Yhteenveto
Viikon mittaiselle reissulle Kevo on vähän lyhyt, mutta sitä on helppo laventaa liikkumalla Paistunturin alueella mikä ympäröi kanjonia. Kanjonialueen avautumisen aikaan alueella on paljon ihmisiä liikkeellä ja tupien alueet täyttyvät teltoista, joten omaa rauhaa kaipaavalle se ei ole oikea paikka kesän alussa. Maastossa liikkumiseen verrattuna yli 20km päivämatkat eivät ole ongelma polkujen ollen todella hyvin merkittyjä ja hyväkuntoisia, joten reitin pystyy kulkemaan kevyillä kantamuksilla nopeasti läpi, niin tahtoessaan. Tupia ja kammeja on mukavasti Guivin reitin varrella, mutta laavut loistavat poissaolollaan. Jos polkujuoksu maistuu, niin Kevolla siihen on loistava mahdollisuus, selkeät reitit, hyvät pohjat ja haastavat maastot antoisien näkymien kanssa virkistävät varmasti mieltä.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kroatian vaeltelun yleisiä asioita

Kroatin matkaan liittyen ajattelin kirjoittaa ylös muutaman asian, joiden selvittely vaati etukäteen hieman työtä. Majoitus ja lennot olivat helppoja, varaaminen ajoissa, hieman sesongin ulkopuolella mahdollistivat 250€ lennot, 15€/hlö/yö majoituksen Splitin keskustasta kilometrin päässä uimarantojen vieressä sekä vuokra-auton 20€/vrk hinnalla(Toyota Corolla Verso D4D) ilman omavastuita. Auton varaamiseen löytyi useampia palveluita joissa vertailujen tekeminen mahdollisti parhaan hinnan löytämisen. Hotels.com, booking.com sekä airbnb mahdollistavat parhaan hinnan saamisen majoitukselle. Norwegian ja Finnair lentävät suoraan Helsingistä, mutta Finskin haaste on aikataulut jotka ovat hieman harvat.

Vaikeaksi osoittautui lähinnä paikan valitseminen ja maastokarttojen löytäminen alueilta. Majoituspaikka vaikuttaa paljon tekemisen mahdollisuuksiin, joita voi helposti laajentaa auton vuokraamisella. Jos itsellä on mahdollisuuksia ja haluja majapaikan vaihtamiselle silloin tällöin, laajenee mahdollisuus tekemiselle reilun viikon aikana paljon. Dubrovnik - Zadar välillä on niin paljon mahdollisuuksia tekemiseen, että siihen saa monta kulttuuri- ja luontokohdetta sisällytettyä. Itse käytimme luolaseikkailuun Zara adventure-nimistä yritystä, jossa erityisesti Marjan-niminen herra jäi mieleen loistavalla asiantuntemukseellaan koko Zadarin alueesta ja mahdollisuuksista liikkumiseen. Googlen kartat tarjoavat hyvän pohjan paikkojen valitsemiseen reissulle, mutta Biokovo Park, Dinara ja Paklenica ovat pakko kokea-kohteita. Splitin rannikolla pääsee helposti melomaan ja kaluston vuokraaminen ei ole kohtuuttoman hintaista, Split-Trogir väli on n. 10km suuntaansa, joten pienellä merimelontakokemuksella ja hyvällä säällä saa päivän kulumaan merellä hienosti. Nämä reissut kannattaa kuitenkin suunnitella ja varata etukäteen, koska säätäminen paikanpäällä ei aina ole ihan mutkatonta jos haluaa jotain normaalipaketista poikkeavaa. 

Karttojen kanssa kannattaa suunnata osoitteeseen smand.hr, joka vastaa kotoista karttakeskusta Kroatiassa. Karttojen saatavuus eri alueista on rajallinen, mutta maassa Jugoslavian sodan aikana laitettujen miinojen vuoksi ei vaeltamista omatoimisesti erityisesti maan keskivaiheilla voi suositella ilman hyvin kartoitettuja alueita. Pääsääntöisesti maassa olevien miinojen sijainnit on tiedossa ja merkitty, mutta niitä on löydetty jopa 2m syvyydestä maan vajoamisen vuoksi, joten kaikkia eivät välttämättä ole löydetty ja merkitty. Kappalemääräisesti miinoja on Kroatiassa edelleen 60 tuhatta ja projekti tulee kestämään 2020-luvulle vaatien joka vuosi sekä siviili-, että miinanraivaajauhreja. Ennen retkeilyä merkitsemättömillä poluilla, ota selvää alueen maastosta ja kartoista.

Rahan kanssa melkein nyrkkisääntö, että pienissä paikoissa käteistä ja suuremmissa ravintoloissa ja kaupoissa kelpaa kortti. Palvelut ja liput lähes aina käteisellä. Automaatit tarjoavat vaihtokurssia nostettaessa, joten kannattaa seurata vaihtokursseja ennen matkaa ja matkalla aika tarkasti. Matkamme aikana vaihtokurssi vaihteli välillä 1€=6,5 kunaa(Helsinki, lentokenttän) ja 1€=7,5 kunaa(Split, lentokenttä).

Käytimme suunnittelun apuna Google mapsia, minne kukin sai käydä tökkimässä paikat joihin haluaa mennä ja mitä haluaa nähdä, sen mukaan sitten ruvettiin sovittelemaan majoituspaikkaa.

Toivottavasti näistä on jotain apua kun suunnittelet retkeilyreissua Kroatian seudulle. Ehdottomasti samalle reissulle kannattaa laittaa harkintaan Bosnia-Hertzegovina jos vain aikataulu suinkin mahdollistaa moisen.


torstai 4. kesäkuuta 2015

Matkapäiväkirja, Kroatia - 2.6. - 3.6.2015 Split ja Kornati

Split tiivistettynä yhteen kuvaan
Dinaran ja Paklenican jälkeen ei ohjelmalistalla ollut enää hirveästi luontokohteita joita olisi ollut välttämätön päästä näkemään Kornatia lukuunottamatta. Maanantai oli pyhitetty Splitissä liikkumiselle, vanhalle kaupungille, nähtävyyksille, geokätköille ja tuliaisille, joten päivä meni kohtuullisen nopeasti kaupungilla kävellen ja paikkoja ihmetellen. Kävimme Jarmon kanssa kävelemässä Marjanin huipulle ja laskemassa portaat 30 asteen helteessä geokätköilyn merkeissä. Näkymät mäeltä merelle ja Splitiin olivat varsin vaikuttavat, joten hikiset askeleet kannattivat. Kaupungissa kävimme ihmettelemässä kujia ja kellareita, mutta varsinaisia turistinähtävyyksiä ei tullut erityisesti kierrettyä, niille on omat matkansa sitten. Illalliselle menimme vihdoin Trogiriin, minne oli jo aiemmin useampi kerta yritetty, hieman vanhan kaupungin ihmettelyä ja vanhojen kivien katselua.

300 rappusta Marjanin huipulle (ja ehkä jotain mäkeä hieman)
Näissä Trogirin maisemissa kelpaa pelata jalkapalloa vaikka puulaakisarjassa
Kornati
Laivaa odotellessa
Tiistaille päätimme ottaa Kornatin lähdön Zadarista, mikä tarkoitti 120km ajamista Splitistä Zadarin ja laivaan hyppäämistä. Saaret olivat hienoja, viini hyvää, sää helli ja mieli oli korkealla rantoja sukellellessa sekä merimakkaroita ihmetellessä. Matka saarelle ruokien kanssa maksoi n. 40€/hlö, jolla sai juomat, ruoat, pelit ja leikit, risteilyn opastuksineen sekä uintimahdollisuudet saaristossa. Päivä oli auringossa varsin uuvuttava(liekö viinillä jotain osuutta asiaan?), joten paluu satamaan oli tervetullut asia iltapäivän tunteina.Perässä muutama kuva Kornatilta, saaria on yhteensä alueella 140 kpl, joten ihan jokaisesta ei viitsinyt kuvaa laittaa ja tuskin edes reissulla niitä kaikkia nähtiin. :)





Ohjelmassa oli vielä tavaroiden pakkaaminen ja valmistautuminen kotiin lähtemiseen, joten lähdimme ajamaan takaisin Splitiin päivän päätteeksi. Paluumatkalla ei sitten ihmeitä tapahtunutkaan, auto parkkiin ja vähän iltaruokaa. Allekirjoittanut sai aikaiseksi karmea päänsäryn päivän auringoista, joten ilta meni vähän unessa. 
Aamulla olikin sitten aika hyvästellä talon isäntä, laittaa tavarat autoon  ja suunnata nokka kohti lentokenttää.

Näihin tunnelmiin oli hyvä päättä reissu ja siirtyä kohti kotia päivittelemään päiväkirjoja ja leikkaamaan videoita. Heti kun on jotain valmista, niin palailen aiheeseen.

https://en.wikipedia.org/wiki/Kornati
http://www.np-kornati.hr/en/



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Matkapäiväkirja, Kroatia - Paklenica 31.5. - 1.6.2015


Nämä kaksi päivää olivat oikeastaan reissun ainoat aikataulutetut tapahtumat siltä osin, että luolailun piti tapahtua sunnuntaina klo. 11 ja majoitus Paklenicasta oli varattu saman päivän illaksi. Muilta osin suunnitelmaa pystyttiin soveltamaan tarpeen mukaan ja pitkin reissua näin tehtiinkin aina kulloisenkin fiiliksen kertoessa mikä olisi kiva seuraavan päivän aktiviteetti. Ajomatka Splitistä kesti paikalle n. 1,5h ja ehdimme vielä matkalla käydä syömässä jäätelötkin. Ryhmä oli aika aamuvirkuksi oppinut kun olimme hyvissä ajoin liikkeellä, myös klo. 9:n lähtö saattoi helpottaa ja tarjota ihan oikeat yöunet kaikille.

Tavaroiden purkamista ennen luolailua. Tehtävä: bongaa kuvasta Suomalainen

Aloitimme luolaseikkailulla lähellä Zadaria, tapaamispaikaksi oli sovittu ravintolan piha, missä olimme n. 10 minuuttia etuajassa odottamassa. Olin varannut meille Zara-Adventuresilta muutaman tunnin luolatutustumisen Paklenican puiston läheltä. Saimme oppaaksi Marijan-nimisen herran, jonka tietämys luolasta ja alueen luonnosta oli vertaansa vailla. Huumorintajuinen ja erittäin ystävällinen kaveri, jolla riitti tarinoita koko kahden tunnin matkalle joko itse luolasta, turisteista, matkailusta sekä luonnosta. Huikeaa kuunneltavaa, ei ihme, että Trip Advisorissa kaveria oli hehkutettu aikalailla. Hinta oli n. 30e/pää ja saimme neljän hengen yksityismatkan tähän hyvin suojeltuun ja koskemattomaan luolaan. 
Aikamoista väistelyä, ettei lyö päätä mihinkään satoja tuhansia vuosia vanhaan ja herkkään stalagtiittiin
Suojavehkeet niskaan, lampun käytön opastus ja olimme valmiit ahtautumaan kolojen läpi aina seuraavaan holviin. Fiilis oli aikamoinen kun sai mahdutettua itsensä pienestä kolosta hyvien ohjeiden kera ja näki seuraavan holvin. Luolan perällä meitä odotti hetki jollaisen pääsee kokemaan vain harvoin elämässään. Yhtäaikainen täydellinen pimeys ja hiljaisuus, ei minkäänlaista valonlähdettä eikä mitään elämää mikä pitäisi ääntä, sellainen jää vahvasti mieleen kun on tottunut kaupungin hälinään ja elämän ääniin.

Luolassa könyämisen jälkeen olimme valmiit lounaalle ja saimme myös Marijanin seuraksemme kertomaan parhaat reitit Paklenicasta. Kaveri oli ollut useamman vuoden puistonvartijana sekä osallistui aktiivisesti vapaaehtoisen vuoripelastusryhmän toimintaan. Kiitimme häntä hienosta aamupäivästä ja hyppäsimme autoon kohti Paklenican puistoa.


Lunastimme liput puistoon ja samalla selvisi, että 2 päivää on ehkä huonoin mahdollinen määrä päiviä puistossa. Ehdit näkemään yhden täyden päivän verran maisemia, mutta et voi lähteä pidemmälle reitille ja kahden päivän lipun kustannus on sama kuin kolmen päivän. Eli suosittelemme vähintään kolmen päivän reissua puistoon, majoituspaikkoja on tarjolla useita ja etukäteisvaraus ainakin lomakaudella on suositeltavaa. :)


Reitti oli kivetty majalle asti valmiiksi, eli helppokulkuista
Patikoimme reittiä ylöspäin kiipeilijöitä ihmetellen kuumassa solassa. Vieressä virtaava vesi oli kuitenkin sen verran raikasta, että siitä pystyi aina välillä ottamaan viilennystä. Reitin edetessä se sukelsi puiden suojaan jotka tarjosivat hieman varjoa kulkijalle. Otimme matkan myös vähän geokätköilyn näkökulmasta ja keräilimme tietoa Earth cachea varten ja kävimme kaivamassa pusikosta yhden tradinkin. Hetken patikoinnin päätteeksi tulimme Domille, mutta selvisi, että lounaslistalla oli papuja ja porkkanakeittoa. Tämä ei ihan heti houkuttanut ja päätimme tehdä pienen kävelylenkin kätkön perässä ylämäkeen ja katsastaa samalla muutaman kartalla näkyneen luolan. 

Matkalla löysimme pari majataloa, ensimmäisessä nainen ei puhunut sanaakaan englantia. Toisessa oli tarjolla ilmaista kotipolttoista viinaa piristeeksi ja Marion, eli majatalon omistajan kanssa neuvoteltuamme hetken ja pari kertaa lasit (tyhjennettyämme)täytettyämme, löytyi ruokakaapista apetta seurueellemme makkaroita, juustoa, kinkkua ja hedelmiä ja pari oluttakin. Erittäin ystävällistä porukkaa pienessä hiprakassa, Belgiasta, unkarista ja Kroatiasta sekä muista maista. Kiipeilijöitä sekä patikoijia, istuimme iltaa pimeyteen saakka, kunnes oli aika toivottaa hyvät yöt ja valua alas Domille nukkumaan. Samaan huoneeseen oli majoittunut Ranskalainen tyttö jota näkyi todella vähän. Olipa tuo kadonnut yön aikana nukkuessamme jonnekin, liekö joku meistä kuorsannut niin raivokkaasti ettei samassa tilassa pystynyt nukkumaan.


Ruoka oli selvästi hyvää, koska pöydälle ei ole jäänyt kuin tyhjät astiat ja iloinen mies
Olimme menneet todella aikaisin illalla nukkumaan sillä hieman kuuden jälkeen oli koko klaani ylhäällä ja söimme jo ulkona aamupalaa, kukin sitä mitä repusta sattui löytymään. Pienen huomautuksen saimme majatalon emännältä ovien käytöstä kun olimme nousseet, ilmeisesti emme olleet riittävän hellävaraisia kun koko talo oli kuulemma heilunut oven käytöstämme. Oikea syy taisi olla Jarmo, joka oli hypännyt tasajalkaa yläsängystä lattialle. :D

Paklenica Dom ja pari aamuvirkkua
Aamua meille oli toivottamassa myös aasi ja hevonen, jotka tyytyväisenä maistelivat kaikkea pihapiiristä löytyvää ja olisivat mielellään tutustuneet myös eväisiimme omatoimisesti. Matka jatkui Marijanin antamien ohjeiden mukaan kohti Crni vrh:ta, minkä korkeus oli 1110m mpy. Puolen matkan tienoilla Reeta ja Antti totesivat, että päivän kiipeäminen oli paketissa ja että voisimme tavata läheisessä oletetussa kylässä kiipeilykeikan jälkeen. Sovimme koordinaatit missä tapaisimme ja että poikkeustilanteessa toimisimme tekstiviesteillä huonojen kuuluvuuksien takia.


Otimme Jarmon kanssa suunnaksi Crni vrh:n Reetan ja Antin suunnatessa seuraavien talojen luokse, mitkä sijaitsivat joidenkin kilometrien päässä. Huipulle tuli yllättävän monta askelta ja nousumetriä, mutta yleensä pieni kärsiminen palkitaan. Ennen huippua otimme hieman polulta pohjoisen suuntaan maisemien ihailemiseksi ja siellä meitä odottikin kärmes polulla, taisi olla Hierophis viridiflavus carbonarius, oli aika vikkelä kaveri eikä jäänyt antamaan tietojaan. Loppunousu menikin kapeahkon harjan päällä jyrkästi ylöspäin, ei paljon pohkeet levänneet ennen huippua. Ylhäällä odotti huikeat maisemat laakson päälle ja masto josta löytyi valvontakamera, käyttävätkö kadonneiden etsintään vai maastopalojen havaitsemiseen, vaikea sanoa. Söimme vähän eväitä ja vaihdoimme pari tekstiviestiä toisen ryhmän kanssa, kaikki ok ja arvioitu tapaamisaika viimeistään kahden tunnin kuluttua.


Kilometrejä ei ilmoitella. Niillä ei ole merkitystä, koska matka mitataan tunneissa

Lähdimme marssimaan alas kohti Reetan ja Antin oletettua sijaintia. Alamäki on jostain syystä aika nopeaa liikuttavaa jos se ei ole liian jyrkkää, joten etenimmen kohtuullisen vauhdikkaasti. Aurinko rupesi porottamaan täydeltä taivaalta, joten oli aika hieroa vielä aurinkorasvat pintaan, jotta emme olisi hieman turhan rapeiksi paistetun pekonin näköisiä iltapäivällä. Ystävämme löytyivätkin loikoilemasta muurilta ns. kylän liepeiltä, olivat bonganneet myös ison käärmeen lähistöltä, taisi olla sellainen sarvikärmes. Taas oli aika vähän syödä jotain pientä ja katsella karttaa, sumplimme paluureitin takaisin autolle ja lähdimme taivaltamaan käärmeen ohi kohti parkkipaikkaa.


Velobitit ja Paklenican laaksoa

Hetken kävelyn päästä alkoi taivaalla pörräämään koptereita useampia kappaleita pitkin puistoa, välillä lentäen todella matalalta. Syy ei koskaan selvinnyt, katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleet. Köpsöttelimme alas isoja kiipeilyseiniä ja kiipeilijöitä ihmetellen, kunnes olimme autolla. Autolle päästyämme oli ohjelmassa jäätelöt ja pikapesu läheisessä ojassa minkä jälkeen olimme valmiita hyppäämään hikiseen autoon. Ajoimme Zadariin jäätelölle, uimaan ja katsomaan nähtävyyksiä joiden parissa ilta sujuvasti kului ennen ajamista takaisin Splitiin.


Näyttivät kiipeävän tuotakin seinää ylös, hurjaa touhua
Jotakuta oli kiusattu urakalla, koska näitä karvaisia häntiä oli useampi poluilla