Matkapäiväkirja, Kroatia - Paklenica 31.5. - 1.6.2015

Nämä kaksi päivää olivat oikeastaan reissun ainoat aikataulutetut tapahtumat siltä osin, että luolailun piti tapahtua sunnuntaina klo. 11 ja majoitus Paklenicasta oli varattu saman päivän illaksi. Muilta osin suunnitelmaa pystyttiin soveltamaan tarpeen mukaan ja pitkin reissua näin tehtiinkin aina kulloisenkin fiiliksen kertoessa mikä olisi kiva seuraavan päivän aktiviteetti. Ajomatka Splitistä kesti paikalle n. 1,5h ja ehdimme vielä matkalla käydä syömässä jäätelötkin. Ryhmä oli aika aamuvirkuksi oppinut kun olimme hyvissä ajoin liikkeellä, myös klo. 9:n lähtö saattoi helpottaa ja tarjota ihan oikeat yöunet kaikille.

Tavaroiden purkamista ennen luolailua. Tehtävä: bongaa kuvasta Suomalainen

Aloitimme luolaseikkailulla lähellä Zadaria, tapaamispaikaksi oli sovittu ravintolan piha, missä olimme n. 10 minuuttia etuajassa odottamassa. Olin varannut meille Zara-Adventuresilta muutaman tunnin luolatutustumisen Paklenican puiston läheltä. Saimme oppaaksi Marijan-nimisen herran, jonka tietämys luolasta ja alueen luonnosta oli vertaansa vailla. Huumorintajuinen ja erittäin ystävällinen kaveri, jolla riitti tarinoita koko kahden tunnin matkalle joko itse luolasta, turisteista, matkailusta sekä luonnosta. Huikeaa kuunneltavaa, ei ihme, että Trip Advisorissa kaveria oli hehkutettu aikalailla. Hinta oli n. 30e/pää ja saimme neljän hengen yksityismatkan tähän hyvin suojeltuun ja koskemattomaan luolaan. 

Aikamoista väistelyä, ettei lyö päätä mihinkään satoja tuhansia vuosia vanhaan ja herkkään stalagtiittiin

Suojavehkeet niskaan, lampun käytön opastus ja olimme valmiit ahtautumaan kolojen läpi aina seuraavaan holviin. Fiilis oli aikamoinen kun sai mahdutettua itsensä pienestä kolosta hyvien ohjeiden kera ja näki seuraavan holvin. Luolan perällä meitä odotti hetki jollaisen pääsee kokemaan vain harvoin elämässään. Yhtäaikainen täydellinen pimeys ja hiljaisuus, ei minkäänlaista valonlähdettä eikä mitään elämää mikä pitäisi ääntä, sellainen jää vahvasti mieleen kun on tottunut kaupungin hälinään ja elämän ääniin.

Luolassa könyämisen jälkeen olimme valmiit lounaalle ja saimme myös Marijanin seuraksemme kertomaan parhaat reitit Paklenicasta. Kaveri oli ollut useamman vuoden puistonvartijana sekä osallistui aktiivisesti vapaaehtoisen vuoripelastusryhmän toimintaan. Kiitimme häntä hienosta aamupäivästä ja hyppäsimme autoon kohti Paklenican puistoa.


Lunastimme liput puistoon ja samalla selvisi, että 2 päivää on ehkä huonoin mahdollinen määrä päiviä puistossa. Ehdit näkemään yhden täyden päivän verran maisemia, mutta et voi lähteä pidemmälle reitille ja kahden päivän lipun kustannus on sama kuin kolmen päivän. Eli suosittelemme vähintään kolmen päivän reissua puistoon, majoituspaikkoja on tarjolla useita ja etukäteisvaraus ainakin lomakaudella on suositeltavaa. :)

Reitti oli kivetty majalle asti valmiiksi, eli helppokulkuista

Patikoimme reittiä ylöspäin kiipeilijöitä ihmetellen kuumassa solassa. Vieressä virtaava vesi oli kuitenkin sen verran raikasta, että siitä pystyi aina välillä ottamaan viilennystä. Reitin edetessä se sukelsi puiden suojaan jotka tarjosivat hieman varjoa kulkijalle. Otimme matkan myös vähän geokätköilyn näkökulmasta ja keräilimme tietoa Earth cachea varten ja kävimme kaivamassa pusikosta yhden tradinkin. Hetken patikoinnin päätteeksi tulimme Domille, mutta selvisi, että lounaslistalla oli papuja ja porkkanakeittoa. Tämä ei ihan heti houkuttanut ja päätimme tehdä pienen kävelylenkin kätkön perässä ylämäkeen ja katsastaa samalla muutaman kartalla näkyneen luolan. 

Matkalla löysimme pari majataloa, ensimmäisessä nainen ei puhunut sanaakaan englantia. Toisessa oli tarjolla ilmaista kotipolttoista viinaa piristeeksi ja Marion, eli majatalon omistajan kanssa neuvoteltuamme hetken ja pari kertaa lasit (tyhjennettyämme)täytettyämme, löytyi ruokakaapista apetta seurueellemme makkaroita, juustoa, kinkkua ja hedelmiä ja pari oluttakin. Erittäin ystävällistä porukkaa pienessä hiprakassa, Belgiasta, unkarista ja Kroatiasta sekä muista maista. Kiipeilijöitä sekä patikoijia, istuimme iltaa pimeyteen saakka, kunnes oli aika toivottaa hyvät yöt ja valua alas Domille nukkumaan. Samaan huoneeseen oli majoittunut Ranskalainen tyttö jota näkyi todella vähän. Olipa tuo kadonnut yön aikana nukkuessamme jonnekin, liekö joku meistä kuorsannut niin raivokkaasti ettei samassa tilassa pystynyt nukkumaan.

Ruoka oli selvästi hyvää, koska pöydälle ei ole jäänyt kuin tyhjät astiat ja iloinen mies

Olimme menneet todella aikaisin illalla nukkumaan sillä hieman kuuden jälkeen oli koko klaani ylhäällä ja söimme jo ulkona aamupalaa, kukin sitä mitä repusta sattui löytymään. Pienen huomautuksen saimme majatalon emännältä ovien käytöstä kun olimme nousseet, ilmeisesti emme olleet riittävän hellävaraisia kun koko talo oli kuulemma heilunut oven käytöstämme. Oikea syy taisi olla Jarmo, joka oli hypännyt tasajalkaa yläsängystä lattialle. :D

Paklenica Dom ja pari aamuvirkkua

Aamua meille oli toivottamassa myös aasi ja hevonen, jotka tyytyväisenä maistelivat kaikkea pihapiiristä löytyvää ja olisivat mielellään tutustuneet myös eväisiimme omatoimisesti. Matka jatkui Marijanin antamien ohjeiden mukaan kohti Crni vrh:ta, minkä korkeus oli 1110m mpy. Puolen matkan tienoilla Reeta ja Antti totesivat, että päivän kiipeäminen oli paketissa ja että voisimme tavata läheisessä oletetussa kylässä kiipeilykeikan jälkeen. Sovimme koordinaatit missä tapaisimme ja että poikkeustilanteessa toimisimme tekstiviesteillä huonojen kuuluvuuksien takia.


Otimme Jarmon kanssa suunnaksi Crni vrh:n Reetan ja Antin suunnatessa seuraavien talojen luokse, mitkä sijaitsivat joidenkin kilometrien päässä. Huipulle tuli yllättävän monta askelta ja nousumetriä, mutta yleensä pieni kärsiminen palkitaan. Ennen huippua otimme hieman polulta pohjoisen suuntaan maisemien ihailemiseksi ja siellä meitä odottikin kärmes polulla, taisi olla Hierophis viridiflavus carbonarius, oli aika vikkelä kaveri eikä jäänyt antamaan tietojaan. Loppunousu menikin kapeahkon harjan päällä jyrkästi ylöspäin, ei paljon pohkeet levänneet ennen huippua. Ylhäällä odotti huikeat maisemat laakson päälle ja masto josta löytyi valvontakamera, käyttävätkö kadonneiden etsintään vai maastopalojen havaitsemiseen, vaikea sanoa. Söimme vähän eväitä ja vaihdoimme pari tekstiviestiä toisen ryhmän kanssa, kaikki ok ja arvioitu tapaamisaika viimeistään kahden tunnin kuluttua.

Kilometrejä ei ilmoitella. Niillä ei ole merkitystä, koska matka mitataan tunneissa

Lähdimme marssimaan alas kohti Reetan ja Antin oletettua sijaintia. Alamäki on jostain syystä aika nopeaa liikuttavaa jos se ei ole liian jyrkkää, joten etenimmen kohtuullisen vauhdikkaasti. Aurinko rupesi porottamaan täydeltä taivaalta, joten oli aika hieroa vielä aurinkorasvat pintaan, jotta emme olisi hieman turhan rapeiksi paistetun pekonin näköisiä iltapäivällä. Ystävämme löytyivätkin loikoilemasta muurilta ns. kylän liepeiltä, olivat bonganneet myös ison käärmeen lähistöltä, taisi olla sellainen sarvikärmes. Taas oli aika vähän syödä jotain pientä ja katsella karttaa, sumplimme paluureitin takaisin autolle ja lähdimme taivaltamaan käärmeen ohi kohti parkkipaikkaa.

Velobitit ja Paklenican laaksoa

Hetken kävelyn päästä alkoi taivaalla pörräämään koptereita useampia kappaleita pitkin puistoa, välillä lentäen todella matalalta. Syy ei koskaan selvinnyt, katosivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleet. Köpsöttelimme alas isoja kiipeilyseiniä ja kiipeilijöitä ihmetellen, kunnes olimme autolla. Autolle päästyämme oli ohjelmassa jäätelöt ja pikapesu läheisessä ojassa minkä jälkeen olimme valmiita hyppäämään hikiseen autoon. Ajoimme Zadariin jäätelölle, uimaan ja katsomaan nähtävyyksiä joiden parissa ilta sujuvasti kului ennen ajamista takaisin Splitiin.

Näyttivät kiipeävän tuotakin seinää ylös, hurjaa touhua

Jotakuta oli kiusattu urakalla, koska näitä karvaisia häntiä oli useampi poluilla